Rikos- ja riita-asioiden sovittelu PDF Print E-mail
There are no translations available.

Rikosasioiden sovittelu on maksuton palvelu, jossa rikoksen osapuolet voivat kohdata toisensa ja käsitellä rikoksesta uhrille aiheutuneita henkisiä ja aineellisia haittoja ja sopia niiden hyvittämisestä puolueettoman sovittelijan välityksellä. Sovittelussa voidaan käsitellä myös pienehköjä riita-asioita.

Puolueettoman ja vapaaehtoisen sovittelun tavoitteena on aikaansaada molempia osapuolia tyydyttävä sopimus vahingonkorvauksesta tai muista sovintoon johtavista toimenpiteistä. Vahingonkorvaus voidaan sopia suoritettavaksi rahalla tai työllä.

Aloitteen sovittelusta voi tehdä rikoksen tai riidan osapuoli, lapsen tai nuoren huoltaja, poliisi, syyttäjä tai muu viranomainen. Sovittelussa ei ratkaista asian rikosoikeudellista puolta, mutta sovittelu voi johtaa rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumiseen tai se voi vaikuttaa mahdolliseen rangaistusseuraamukseen niin, että rangaistusta lievennetään.

Sovittelijoina ovat koulutetut vapaaehtoiset henkilöt, jotka toimivat sovittelutoimiston ammatillisen ohjauksen alaisina.


Pieksämäen alueen sovittelutoimisto
Sovittelun ohjaaja Riina Hammar-Albrecht, puh. 0400 596 388, Keskuskatu 14 B 76100 PIEKSÄMÄKI
sähköposti: This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
sähköposti: This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
 

Last Updated on Monday, 24 October 2011 12:58