Talousarviot
Ensimmäinen talousarvio hyväksyttiin 12.12.2006 kaupunginvaltuustossa vuodeksi 2007. Kuntaliitossopimuksessa on sovittu, että kaupungin talouden tulee olla tasapainossa v. 2008 mennessä. Tämä edellytti 5,5 miljoonan euron parannusta v. 2006 tasosta. Tämän saavuttaminen vaati huomattavia rakenteellisia muutoksia, joista osa näkyi v. 2007 talousarviossa, osan näkyessä myöhemmissä talousarvioissa.
Vuoden 2008 talousarvio ja taloussuunnitelma 2009 - 2010 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 11.12.2007. Vuoden 2008 talousarvion mukaan kulut olivat 118 milj. euroa, ylijäämän ollessa 7 945 euroa. Suurimmat investoinnit olivat teollisuushallin rakentaminen, uimahallin peruskorjaus sekä vesihuolto. Veroprosentit säilyivät entisellään.
Vuoden 2009 talousarvio ja taloussuunnitelma 2010 - 2011 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 9.12.2008. Talousarvion kulut olivat 125,0 milj. euroa ja ylijääämä 28 062 euroa. Suunnitelmavuodet olivat alijäämäisiä yleisen taloustilanteen heikkenemisen vuoksi. Veroprosentti v. 2009 oli 19 % ja kiinteistöveroprosentit pysyivät entisellään. Suurin investointi v. 2009 oli Kontiopuiston koulun peruskorjaus, joka jatkuu vielä v. 2011. Hankkeen kustannusarvio on 4,7 milj. euroa.
Vuoden 2010 talousarvio hyväksyyttiin kaupunginvaltuustossa 8.12.2009. Kulut ovat 127,9 milj. euroa alijäämän ollessa 1,2 milj. euroa. Talouden vaikea tilanne heijastuu myös kuntasektoriin mm. velkaantumisen ja verojen noston kautta. Pieksämäen kaupungin veroprosentti nousee 19,75 %:in sekä kiinteistöverot nousevat 0,05 %-yksikköä.
Vuoden 2012 talousarviossa näkyy selkeästi yleisen taloustilanteen heikkeneminen. Valtion toimenpiteiden vaikutus Pieksämäen kaupungin talouteen on 2,7 milj. euroa taloutta heikentävä. Talousarvio 2012 on 2,8 milj. euroa alijäämäinen. Korjaustarve v. 2013 eteenpäin on vähintään 5,0 milj. euroa. Odotettavissa on, että valtio leikkaa kuntien tuloja lisää v. 2012 ja myös tulevina vuosina, koska valtion talous on selvästi alijäämäinen ainakin 2012 - 2015.
Talousarvio vuodeksi 2012 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2013 - 2014 (pdf)
Talousarvio vuodeksi 2011 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2012 - 2013 (pdf)
Talousarvio vuodeksi 2010 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2011 - 2012 (pdf)
Talousarvio vuodeksi 2009 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2010 - 2011(pdf)
Talousarvio vuodeksi 2008 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2009 - 2010 (pdf)
Talousarvio vuodeksi 2007 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2008 - 2009 (pdf)
Tilinpäätökset
Vuoden 2007 tilinpäätös on allekirjoitettu ja hyväksytty kaupunginhallituksessa 31.3.2008. Tilinpäätös on 3,26 milj. euroa ylijäämäinen satunnaisten myyntituottojen 3,2 milj. eur ansiosta. Vanhat alijäämät (2,7 milj. eur) saatiin katetuksi.
Vuoden 2008 tilinpäätös hyväksyttiin ja allekirjoitettiin kaupunginhallituksessa 31.3.2009. Tilinpäätös oli 2,6 milj. euroa ylijäämäinen, josta yhdistymisavustuksen osuus oli 1,4 milj. euroa. Tilinpäätöksen mukaan kulut olivat 120,2 milj. euroa.
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2010 (pdf)
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 (pdf)
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2008 (pdf)
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2007 (pdf)



Talouden tunnusluvut







