Etusivu Maahanmuuttajat Perus- ja sosiaalipalvelut

Peruspalvelut / Sosiaalipalvelut

Sähköposti Tulosta PDF

Peruspalvelut / Sosiaalipalvelut ovat kaikissa kunnissa. Ne tarkoittavat seuraavia asioita: 

Lasten päivähoito
Suomessa on laki, joka sanoo, että kunnan täytyy järjestää lapselle päivähoitopaikka, jos isä ja äiti haluavat. Päivähoitopaikka on turvallinen paikka lapselle. Päivähoidon tarkoitus on myös auttaa isää ja äitiä, kun he kasvattavat ja hoitavat lasta. Päivähoitopaikassa on ihmisiä, jotka auttavat ja neuvovat isää ja äitiä, jos lapsella on esimerkiksi ongelmia. Hoitajat ja vanhemmat voivat miettiä yhdessä, mikä on parasta lapselle.

Millä tavalla päivähoitopaikkaa voi hakea?
Päivähoitopaikkaa täytyy hakea neljä kuukautta ennen kuin lapsi päivähoitopaikkaa tarvitsee. Jos vanhemmat eivät osaa sanoa, milloin lapsi tarvitsee hoitopaikkaa, sitä täytyy hakea kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Hakupapereita saa päiväkodista, sosiaalitoimistosta tai Kelasta. 

Kunnan päivähoito
Päivähoitomaksu ei ole kaikille lapsille sama, vaan se voi olla 0 – 200 euroa. Maksu on pieni, jos perheessä on esimerkiksi monta lasta ja äidin ja isän tulot ovat pienet. 

Kunnan perhepäivähoito
Kunnan perhepäivähoitaja hoitaa lapsia omassa kodissaan. Perhepäivähoitajalla voi olla myös omia lapsia. Perhepäivähoitajalla voi olla 4 pientä lasta hoidossa. Kela maksaa myös kunnan perhepäivähoidosta samalla tavalla kuin päiväkodissa. 

Yksityinen perhepäivähoitaja tai yksityinen päiväkoti
Yksityinen päivähoito ei ole kunnan järjestämä hoito. Silloin päivähoidon maksu on yleensä isompi kuin Kelan raha. Kelan rahan nimi on palveluseteli. Vanhemmat maksavat itse lopun hoitomaksusta.

PÄIVÄHOITOTOIMISTO
Katuosoite: Kanttila, Vilhulantie 5, 76850 Naarajärvi
Postiosoite: Pieksämäen kaupunki, Päivähoitotoimisto, PL 125, 76101 Pieksämäki 

Lasten päivähoito Pieksämäellä

Päivähoitohakemus

Sosiaalipalvelut

Kasvatus- ja perheneuvolat
Kasvatus- ja perheneuvolat auttavat lapsiperheitä, jos perheessä on ongelmia. Vanhemmat saavat apua ja neuvoja, jos lapsella on ongelmia koulussa, kotona jne. Kasvatus- ja perheneuvolan palvelut ovat ilmaisia.

Pieksämäen perheneuvola

Perheasiain neuvottelukeskus
Perheasiain neuvottelukeskus on evankelisluterilaisen seurakunnan ja kaupungin palvelukeskus. Sinne voi mennä keskustelemaan, jos on ongelmia esimerkiksi parisuhteessa. Keskus auttaa ihmisiä erilaisissa kriisitilanteissa. Keskus toimii kristilliseltä pohjalta, mutta sinne voi mennä, vaikka ei kuulu kirkkoon. Lähin perheasiain neuvottelukeskus sijaitsee Mikkelissä 

Lisätietoa


Lastensuojelu
Lastensuojelu tarkoittaa, että sosiaalityöntekijät auttavat lasta ja perhettä ongelmissa. Jos lapsella on ongelmia, sosiaalityöntekijä voi järjestää:

  • tukihenkilön tai tukiperheen, joka auttaa perhettä ja lasta, kun lapsi asuu kotona
  • sijaisperheen tai laitoshoidon, jossa lapsi voi asua vähän aikaa
  • perheneuvontaa tai terapiaa, jossa lapsi ja perhe voivat puhua ongelmista ja saada apua 

Nämä palvelut lapsi voi saada, jos lapsen huoltaja (äiti ja/tai isä) haluaa. Yli 12-vuotias lapsi voi itse sanoa, mitä hän haluaa.

Lisätietoa

Huostaanotto
Huostaanotto tarkoittaa, että sosiaalityöntekijät päättävät, että lapsi ei voi asua kotona, koska koti ei ole lapselle turvallinen paikka asua. Koti ei ole turvallinen, jos perheessä on niin paljon ongelmia, että lapsen terveys on vaarassa. Silloin lapsi voi asua jossakin toisessa perheessä tai jossakin lastensuojelulaitoksessa. Lapsi voi muuttaa takaisin kotiin, jos perheen ongelmat selviävät. Huostaanottojen määrä on lisääntynyt Suomessa viime vuosina.

Lisätietoa

Toimeentulotuki
Jos ihmisellä on rahaongelmia, hän voi saada rahaa sosiaalitoimistosta. Rahan nimi on toimeentulotuki. Toimeentulotuki on rahaa perusasioihin, esimerkiksi ruokaan, sähkölaskuun, vuokraan jne. Kun toimeentulotukea hakee, täytyy näyttää pankkitili 2 kuukauden ajalta. Sosiaalivirkailija katsoo, paljonko tilille on tullut rahaa ja paljonko tililtä on mennyt rahaa. Jos toimeentulotukea hakee, täytyy kertoa perheen kaikki tulot ja menot. Tulot ovat esimerkiksi palkka, työttömyysturva, lapsilisä, eläke, opintoraha jne. Tuloa on myös omaisuus ja kaikki raha pankkitilillä. Tämän jälkeen sosiaalivirkailija laskee hakijan ja perheen kaikki menot. Menoja ovat esimerkiksi vuokra, sähkölasku, pienet lääkärimaksut jne. Jos rahaa on liian vähän perusasioihin, sosiaalitoimisto maksaa toimeentulotukea hakijalle.

Toimeentulotukea voi hakea sosiaalivirastosta. Ensin täytyy saada aika sosiaalivirkailijalle. Kun haluat varata ajan, mene tai soita sosiaalitoimiston / peruspalveluviraston neuvontaan. Samalla on hyvä kysyä, mitä papereita täytyy ottaa mukaan, kun menet sosiaalivirkailijan luokse. Kerro myös, jos tarvitset tulkkia.

PIEKSÄMÄEN SOSIAALITOIMISTO
Pertinkuja 1, 76100 Pieksämäki

Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajan puhelinaika ma - pe klo 9 - 10 kaupungin vaihteesta puh. (015) 788 2111. Asiakaspalveluaika on ma - pe klo 10 – 12.

Toimeentulotuen hakeminen

Toimeentulotukihakemus

Lisätietoa

Vanhukset
Suomessa on noin 16 % kansasta yli 65-vuotiaita. Prosenttiluku kasvaa koko ajan. Vanhalle ihmiselle on erilaisia sosiaalipalveluja. Vanha ihminen saa apua, kun hän tarvitsee sitä esimerkiksi seuraavasti:

  •  
  • Vanhus voi saada kotiin ateriapalvelun eli hän saa ruokaa kotiin joka päivä.
  • Päivällä vanhukset voivat mennä päivähoitopaikkaan, jossa he voivat käydä syömässä, harrastamassa erilaisia asioita ja tapaamassa muita ihmisiä.
  • Vanhuksen luona voi käydä kodinhoitaja. Kodinhoitaja auttaa vanhusta kotona. Kodinhoitaja voi tehdä ruokaa, antaa lääkkeet jne. Hän voi myös käydä esimerkiksi pankissa ja kaupassa.
  • Jos vanhus ei voi asua yksin, hän voi asua vanhusten palvelutalossa. Palvelutalossa vanhuksella on oma asunto. Palvelutalossa on ruokala ja hoitaja vanhuksia varten.
  • Jos vanhus ei voi asua kotona tai palvelutalossa, hän voi asua vanhainkodissa. Vanhainkoti on melkein samanlainen paikka kuin sairaala.

Lisätietoa vanhusten palveluista

Jos esimerkiksi vanhan ihmisen sukulainen eli omainen haluaa hoitaa vanhusta, kunta voi maksaa hänelle rahaa vanhuksen kotihoidosta. Rahan nimi on omaishoidon tuki.

Lisätietoa

Vammaispalvelut
Vammainen ihminen on invalidi. Hän voi olla esimerkiksi näkö-, kuulo- tai liikuntavammainen. Kehitysvammainen ihminen on lapsesta asti vammainen. Hänellä on häiriöitä kehityksessä. Vammainen ihminen voi saada erilaisia palveluja. Hän voi saada esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan eli ihmisen, joka auttaa häntä erilaisissa asioissa. Vammainen voi asua palvelutalossa, jossa on oma asunto, ruokala ja hoitaja. Jos asuntoa täytyy muuttaa, hän voi saada siihen tukea jne.

Lisätietoa vammaispalveluista:

Kehitysvammapalvelut

Vammaispalvelut


Turvakoti (perhetukikeskus)
Kun perheessä on aggressiivinen eli väkivaltainen ihminen, voi muu perhe hakea turvakodista apua. Turvakoti on paikka, johon voi mennä heti, jos kotona on vaarallista olla. Turvapaikan työntekijät auttavat, kun perhe yrittää ratkaista perheväkivallan ongelmat. Turvapaikka on auki koko ajan eli 24 tuntia päivässä. Turvakodissa voi asua vähän aikaa.

Turvakotiin hakeudutaan

  • virka-aikana oman kunnan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijän kautta;
  • klo 16–18 ottamalla yhteyttä suoraan turvakotiin puh. (015) 788 2360;
  • muuna aikana poliisilaitoksen kautta puh. 0400 629 816.

Tämän lisäksi on myös perhetyötä, jossa työntekijät käyvät perheen kotona auttamassa perhettä, jolla on ongelmia perheväkivallan kanssa. He yrittävät auttaa muun perheen lisäksi myös väkivaltaista eli aggressiivista ihmistä, jotta väkivalta loppuu.

Lisätietoa

Turvakodit Suomessa


Sosiaaliasiamies

Sosiaaliasiamies auttaa ja neuvoo ihmisiä kaikissa sosiaalihuoltoon ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Lisäksi sosiaaliasiamies neuvoo myös kunnan terveydenhoitoon liittyvissä potilasasioissa. Suurin osa ihmisistä kysyy toimeentulotuesta tai vammaispalveluista. Sosiaaliasiamies ei voi itse päättää mistään asiasta, mutta hän voi auttaa ja neuvoa erilaisissa sosiaalialan ja terveydenhoidon ongelmissa.

Pieksämäen kaupungin sosiaaliasiamiehenä toimii Marja Kekki, osoite: Vaalijalan kuntoutuskeskus, toimistorakennus, puhelin 015 7831 209 ja 050 3899 209.

Lisätietoa

Yleistietoa kriisitilanteista

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty 25.11.2009 09:38  

Google Translator


Infoa

Kaupungin pinta-ala on 1 836,4 km², josta vesialuetta 266,0 km². Luontoihmiselle Pieksämäki onkin aivan ihanteellinen asuipaikka. Meitä ympäröivältä järvialueelta löytyy hyviä kalavesiä ja vaihtelevia melontareittejä. Muutaman kilometrin päässä kaupungista huokuu jo erämaan rauha.