Suomi on hyvinvointivaltio. Se tarkoittaa, että ihmisillä on perusasiat yleensä hyvin. Ihmisillä on yleensä asunto, rahaa ruokaan ja vaatteisiin. Peruskoulu on lapselle ilmainen. Sairas ihminen saa aina hoitoa. Valtio ja kunta maksavat nämä peruspalvelut. Kunta ja valtio saavat rahaa peruspalveluihin keräämällä ihmisiltä ja yrityksiltä rahaa tuloista ja omaisuudesta. Rahan nimi on vero. Suomessa veroprosentit ovat isot, koska rahaa menee paljon peruspalveluihin.
Valtion tuloveron lisäksi ihmiset maksavat kunnalle kunnallisveroa. Eri kunnissa kunnallisvero on erilainen. Jos ihminen kuuluu kirkkoon, hän maksaa evankelis-luterilaiselle tai ortodoksiselle seurakunnalle kirkollisveroa. Ihmiset maksavat tuloista myös sairasvakuutusmaksun. Sairausvakuutusmaksun saa KELA eli Kansaneläkelaitos. Raha menee sairaanhoitoa varten. Työntekijät maksavat myös työeläkemaksua ja työttömyysvakuutusmaksua palkan mukaan. Työeläkemaksu menee eläkettä varten. Jos maksat paljon työeläkemaksua, sinulla on vanhana isompi eläke. Työttömyysvakuutusmaksua sinä maksat työttömille. Tarkempia tietoja verotuksesta saa verotoimistosta tai internet-sivuilta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Voit kysyä neuvoa myös kansainvälisen henkilöverotuksen neuvonnasta: numerossa 020 697 024 neuvotaan ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien verotuksesta ja suorituksien maksajien velvollisuuksista kansainvälisissä tilanteissa, Suomen verotusta koskevaa tietoa englannin kielellä saa palvelunumerosta 020 697 050.
Etelä-Savon verotoimisto / Pieksämäen toimipiste
Keskuskatu 16 b, (PL 117), 76101 Pieksämäki
Verokortti
Maahanmuuttajat ja muut ulkomaalaiset, jotka asuvat Suomessa yli kuusi kuukautta, maksavat myös veroa tuloista samalla tavalla kuin suomalaiset. Kun menet työhön, sinun täytyy antaa verokortti työnantajalle. Verokortissa on veroprosentti, jonka mukaan työnantaja ottaa palkasta veron. Tämän veron nimi on ennakonpidätys. Jos sinä et anna verokorttia työnantajalle, palkasta lähtee veroa 60 %. Verotoimisto antaa verokortin, jos työntekijällä on suomalainen henkilötunnus. Jos ulkomaalainen on työssä vähemmän aikaa kuin 6 kuukautta, hän maksaa veroa, jonka nimi on lähdevero. Jos ulkomaalainen on Suomessa kuusi kuukautta, hän saa verokortin, vaikka hän joskus käy esimerkiksi kotimaassa kuuden kuukauden aikana. Kun haet verokorttia, sinulla täytyy olla jokin arvio siitä, kuinka paljon vuoden aikana saat palkkaa. Verokortin hakemuslomakkeita saa verotoimistosta.
Veroilmoitus
Veroilmoitus täytyy tehdä joka vuosi tammikuun loppuun mennessä. Verotoimisto lähettää postissa veroilmoituksen, mutta niitä saa myös verotoimistosta ja internetistä. Palkansaajan veroilmoituslomaketta on saatavana myös englanninkielisenä. Verotoimisto lähettää yleensä ihmisille huhtikuussa tai toukokuussa kotiin paperin, jonka nimi on veroehdotus. Veroehdotuksessa verotoimiston virkailijat laskevat valmiiksi vuoden tulot. Kun saat kotiin veroehdotuksen, sinun täytyy aina tarkistaa, ovatko kaikki tiedot paperissa oikein. Jos siinä ei ole kaikki oikein, sinun täytyy korjata virheet. Sen jälkeen sinun täytyy antaa veroehdotus takaisin verotoimistoon. Jos kaikki tiedot ovat oikein, sinun ei tarvitse antaa paperia takaisin.
Verolippu ja verotodistus
Verotoimiston työntekijät laskevat verot lokakuun loppuun mennessä. Sitten he lähettävät ihmisille kotiin verolipun. Verolipussa on veron tarkka määrä. Verolipussa on myös tieto siitä, oletko sinä maksanut veroa liikaa, liian vähän vai sopivasti. Jos sinä olet maksanut veroa liikaa, sinä saat rahaa takaisin. Tämän rahan nimi on veronpalautus. Jos sinä olet maksanut veroa liian vähän, sinun täytyy maksaa sitä lisää. Silloin sinä saat verolipun lisäksi laskun, joka sinun täytyy maksaa verotoimistolle. Verolipun mukana on myös verotodistus. Henkilöt, joille lähetetään veroehdotus, saavat verolipun ja verotustodistuksen jo huhtikuussa tai toukokuussa samassa kirjekuoressa veroehdotuksen kanssa.
Suomessa alle kuusi kuukautta asuvien verotus
Jos ulkomaalainen asuu Suomessa vähemmän kuin kuusi kuukautta ja menee työhön, hän maksaa myös Suomen valtiolle veroa. Tämän veron nimi on lähdevero. Työnantaja ottaa palkasta lähdeveron, joka on 35 % palkasta. Joskus vero voi olla vähemmän kuin 35 %. Silloin työntekijän täytyy hakea verotoimistosta paperi, johon on laskettu uusi vero. Esimerkiksi opiskelijan lähdevero voi olla vähemmän kuin 35 %. Kun ulkomaalainen asuu Suomessa alle kuusi kuukautta, hänen ei tarvitse tehdä veroilmoitusta Suomeen. Ulkomaalainen voi hakea lähdeverokortin verotoimistoista. Siellä hänen täytyy ensin täyttää lomake lähdeverokorttia varten. Myös työnantaja voi hakea lähdeverokorttia työntekijälle.











