Savon Radan museon esineistö kiinnostaa kävijöitä.
IRJAN KOTIMUSEO
Kukonlahdentie 33
77330 Virtasalmi
Puh. (015) 480 038 tai 0500 651 051
Yksityinen, vanhan maalaistalon pihapiirissä sijaitseva museo Ollinniemessä Virtasalmella. Museossa pääsee tutustumaan 1800 -luvun alkupuolen esineistöön. kotimuseo on vanha kaupparakennus, jossa on runsas esineistö kertomassa vanhoista elintavoista. Museon löytää kääntymällä Virtasalmen keskustasta Salen kohdalta Kontiontielle. Noin 5 km päästä käännytään vasemmalle Ollinniementielle, jota noin 250 m saavutaan museon pihaan. Opastus Kontiontieltä.
Avoinna kesäsunnuntaisin klo 12-16. Muina aikoina sopimuksesta.
JÄPPILÄN KOTISEUTUMUSEO
Jäppilän kirkkotie
77570 Jäppilä
Puh. 044 787 4022 / Jäppilän kirjasto
Jäppilän kotiseutumuseo on osa kirkonkylän maisemaa, joka on säilyttänyt hyvin rakenteensa ja ilmeensä. Kirkonkylän vanhasta rakenteesta ovat jäljellä vuonna 1872 rakennettu kirkko ja kiviaidalla ympäröity kirkkotarha, kiviaidan reunustama hautausmaa, museona toimiva entinen viljamakasiini, koulu ja kunnantalo sekä vanhempaa asutusta Kotamäentien ja Laaksotien varrella. Kirkon edustalla oleva kenttä on toiminut kauan markkinapaikkana.
Museo on perustettu vuonna 1961 ja se toimii entisessä pitäjän lainajyvästössä. Vuoraamaton, hirsirakenteinen, keltamullattu viljamakasiini rakennettiin vuonna 1882. Kahteen kerrokseen rakennetussa näyttelyssä esitellään monipuolinen kokoelma maanviljelyyn, kalastukseen, liikkumiseen, kotitalouteen ja koulunkäyntiin liittyviä esineitä. Pääpaino on maatalouselinkeinoissa. Museon omistaa ja sitä ylläpitää Pieksämäen kaupunki. Avoinna kesäsunnuntaisin.
PUNAINEN TUPA
Virastotie 1
77330 Virtasalmi
Tiedustelut: (015) 788 3550
Virtasalmen käsityöyrittäjien myymälä ja kotiseutumuseo. Avoinna kesä-elokuun.
SAVON RADAN MUSEO
Ratakatu 8
76100 Pieksämäki
Puh. (015) 613 838 (aukioloaikana)
Tiedustelut: Kulttuurikeskus Poleeni 044 388 3413 tai Savon Radan Museon Perinnekerho Mikko Heiskanen, p. 0500 340 688
savonradanmuseo.fi
Savon radan museo tarjoaa pilkahduksen höyryvetureiden maailmasta kertoen tarinaa menneiden sukupolvien työstä ja elämästä rautateillä. Tärkein museoesine on vuodelta 1889 peräisin oleva vanha asemarakennus, jossa museo sijaitsee. Savon rata avautui liikenteelle Kouvolasta Kuopioon 1.10.1889 ja sata vuotta myöhemmin samana päivänä avattiin museo yleisölle. Perusnäyttely sisältää lähes 300 esinettä ja noin 100 valokuvaa. Museon ulkoalueella on kunnostettuna kaksi veturia.
SUOMEN KIRKON SISÄLÄHETYSSEURAN OPPILAITOSTEN MUSEO
Koulutuskeskus Agricola
Huvilakatu 31 (Rakennus A)
76130 Pieksämäki
Tiedustelut: 020 754 2616 / Tuula Partti
Esittelee diakonien ja diakonissojen koululutusta ja työtä yli sadan vuoden ajalta.
Avoinna joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 12-15 sekä sopimuksen mukaan.
NUKKETEATTERI JA LELUVINTTI
Kulttuuripappila Sylvi
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
76130 Pieksämäki
Lisätietoja, opastukset: 044 300 3288 / Heli Laitinen,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai
0500 256 364 / Ilkka Seppä, ilkka.seppa@pty.inet.fi
kulttuuripappilasylvi.fi
Tervetuloa lelujen maailmaan! Mielenkiintoinen vintti vie lapset ja aikuisetkin leikin historiaan houkuttelevasti ja nostalgisia muistoja herättäen.
KYLMÄMÄEN KYLÄKOULU"MUSEO"
Kylmämäen koulu, Kylmämäki
Puh. 0440 475 447 / Kari Rautsi
Muistoja kyläkoulusta - vanhaa kyläkoulumateriaalia, pysyvä näyttely.
Museo on avoinna sopimuksen mukaan.
VALKEAMÄEN MAASEUTUMUSEO
Virmasjärventie 760
77330 Virtasalmi
Puh. 0400 915 302
Museo sijaitsee Valkeamäen entisen kansakoulun vieressä, vajaat 8 kilometriä Virtasalmen keskustasta Joroisiin päin. Museoalueella on 1990 -luvulla valmistuneen näyttelyrakennuksen lisäksi hirsirakenteinen riihi, lato, v. 2006 valmistunut savusauna, v. 2007 valmistunut perunakuoppa ja 2009 valmistunut varastorakennus, jossa erilaisia koneita ja laitteita 1930 -luvulta nykypäivään.
Museon näyttelyssä olevat esineet ovat pääosin 1900 -luvun alkupuoliskolta ja ne on kerätty suurelta osin Virtasalmen Valkeamäen taloista ja tiloilta.
Avoinna heinäkuun aikana su klo 12-15. Muuna aikana sopimuksen mukaan.
VIRTASALMEN KOTISEUTUMUSEO
Virastotie 1
77330 Virtasalmi
Puh. 044 788 3557 / Virtasalmen palvelupiste
Avoinna: 1.6.-31.8. ma-la klo 11-15
Virtasalmen kotiseutumuseo sijaitsee Virtasalmen keskustassa kirkkoa vastapäätä entisessä pitäjäntuvassa. Punamullattu rakennus on valmistunut vuonna 1914. Museon omistaa Pieksämäen kaupunki. Avoinnapidosta huolehtii Virtasalmen käsityöläiset ry, joka pitää samassa rakennuksessa myymälää. Museossa on esillä virtasalmelaisten elinkeinoja ja kunnallista elämää esittelevää materiaalia. Esimerkiksi koulunkäyntiin liittyvä näyttelykokonaisuus on monipuolinen ja havainnollinen.
Museon pihapiirissä on Virtasalmen perinnepuisto. Puistossa on pienoismallit viidestä virtasalmelaisesta rakennuskokonaisuudesta, joista osa on kokonaan tai osittain tuhoutunut. Puistossa on myös perinteisiä puutarhakasveja.
Lisätietoja Etelä-Savon museoiden kotisivuilta www.etelasavonmuseot.fi






















