Palveluseteli PDF Tulosta Sähköposti

PALVELUSETELI KOTIHOIDOSSA (kokeilu 2011)

Palvelusetelillä kaupunki tukee asiakasta yksityiseltä palveluntuottajalta hankittujen palveluiden maksamisessa. Palvelusetelillä tuotettavia palveluja ovat tilapäinen hoito- ja hoivatyö sekä kotitaloustyö haja-asutusalueella. Pieksämäellä yhden palvelusetelin arvo on 20 euroa.

Palvelusetelin saaminen edellyttää palveluntarpeen arvioimista. Setelin voi saada käyttöönsä, jos henkilön avuntarve ja kokonaistilanne täyttävät palvelusetelin myöntämiseen määritellyt kriteerit ja hänelle on tehty palvelusuunnitelma.

Palvelusetelin saanut asiakas valitsee haluamansa palveluntuottajan kaupungilta saamastaan luettelosta. Luettelossa ovat kaikki kunnan hyväksymät palveluntuottajat yhteystietoineen.

Saadusta palvelusta asiakkaan maksettavaksi jää palvelusetelin arvon ja palveluntuottajan perimän palvelun hinnan välinen erotus.

Palvelusetelin käyttö

1.  Kaupungin kotihoitoalueen aluevastaava arvioi asiakkaan palveluntarpeen.
2.  Palvelun järjestämistavaksi sovitaan palveluseteli.
3.  Asiakkaalle annetaan kirjallinen palvelupäätös (2 kpl) ja palvelusetelit.
4.  Asiakas saa listan kaupungin hyväksymistä palveluntuottajista.
5.  Asiakas valitsee listalta palveluntuottajan. Asiakas voi halutessaan käyttää omaisen, läheisen tai palvelusetelin myöntäjän apua (myöntäjä ei voi suositella yksittäistä palveluntuottajaa). Palveluntuottajaa valittaessa kannattaa huomioida matkakulujen sekä ilta-, yö- ja viikonloppuhinnoittelun vaikutus kokonaiskustannuksiin.
6.  Asiakas, omainen/läheinen tai palvelun myöntäjä ottaa yhteyttä palveluntuottajaan ja sopii palveluiden järjestämisestä.
7.  Asiakas ja palveluntuottaja tarkistavat palvelupäätöksen sisällön (toinen kappale jää palveluntuottajalle). Palvelusetelillä voi saada apua vain palvelupäätöksessä kirjattuun tarpeeseen. Palveluseteliä ei saa antaa tai allekirjoittaa ennakkoon.
8.  Asiakas antaa palvelusetelin palveluntuottajalle tehdystä työstä allekirjoitettuna. Setelien antamisesta palveluntuottajajalle erissä voidaan myös sopia, jos asiakas on saanut seteleitä enemmän.
9.  Palveluntuottaja laskuttaa asiakkaalta sen osuuden, joka jää asiakkaan itsensä maksettavaksi eli palvelun hinnan ja palvelusetelin arvon välisen erotuksen.
10. Palveluntuottaja lähettää kaupungille laskun palveluseteleillä katettavasta osuudesta ja liittää siihen palvelusetelit ja allekirjoitetun työraportin.

Lisätietoja palvelusetelistä: Kotihoidon aluevastaavat

Kantakaupungin alue:
Kirsti Piispanen, puh. 044 588 2316

Ympäröivät alueet, Naarajärvi, Jäppilä, Virtasalmi, haja-asutus:
Eija Tikkanen, puh. 044 588 3307.



Hakemus palveluseteliyrittäjäksi

Palvelusetelihakemus

Viimeksi päivitetty 20.10.2011 14:21