Kesällä 2012 jo 9. kerran! Antiikkimyyjiä. Suuri rompetori. Ohjelmaa. Teemana perinnerakentaminen ja –maisemanhoito.
Antiikkimyyjien ja rompetori paikkojen varaukset ja lisätiedot Terho Häkkinen, 040 749 5550, terho.hakkinen( )venetmaki.fi

Venetmäen kylässä sijaitsee vanha maalaismiljöö jonka pihapiirin rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta. Tila on toiminut 1860-luvulta 1900-luvun alkupuolelle kestikievarina, myös kyläläisten äänestyspaikkana ym. kokoontumispaikkana. Tila on ollut alunperin Mikkelin pitäjän Karpelan ratsutilan torppa 1700-luvulla. Vuodesta 1767 alkaen tila oli saman suvun hallinnassa melkein 240 vuotta. Anita ja Terho Häkkisen omistukseen tila siirtyi vuonna 2004. Tila on 25 km:n ajomatkan päässä Pieksämäeltä valtatie 23:n varressa Jyväskylän suuntaan.
Tänä päivänä tilaa vuokrataan niin pieniin kuin isompiinkin juhliin ja tapahtumiin. Päärakennuksesta löytyvät tilat 50-70:lle henkilölle ja ajanmukaiset keittiötilat. Kesä aikaan vanhasta kivinavetasta saadaan tilat katettua 200:lle juhlavieraalle. Tarvittaessa järjestetään mm. hevosajelua, musiikkia ja muita ohjelmapalveluja yhteistyökumppaneiden kanssa.
| Kaupungin pinta-ala on 1 836,4 km², josta vesialuetta 266,0 km². Luontoihmiselle Pieksämäki onkin aivan ihanteellinen asuipaikka. Meitä ympäröivältä järvialueelta löytyy hyviä kalavesiä ja vaihtelevia melontareittejä. Muutaman kilometrin päässä kaupungista huokuu jo erämaan rauha. |