Alla on lueteltu suurimpia investointikohteita, joita on kirjattu kaupunginvaltuuston hyväksymään investointiohjelmaan vuosille 2011 – 2014, kustannukset ovat arvonlisäverottomia eli ALV 0 %. Kaupunginvaltuusto hyväksyy investointiohjelman vuosittain ja näin siinä voi tulla sitten tiettyjä tarkistuksia tai muutoksia aikaisempiin esityksiin.
Perusturvan vastuualueella
- Kivitaskun palvelutalo Virtasalmella, osittainen peruskorjaus, jossa tehdään pohjakerroksessa entisestä keittiötilasta uudet sauna- ja pesutilat sekä siihen liittyvä oleskelutila. Ensimmäisessä kerroksessa tehdään vanhoista sauna- ja pesutiloista palvelukodin johtajalle työhuone, henkilökunnan taukotilat, erilaisia varasto- ja säilytystiloja. Lisäksi talon turvallisuutta parannetaan rakentamalla tiloihin automaattinen sammutuslaitteisto. Myös rakennuksen piha-alueita sekä sadekatoksia parannetaan. Hanke valmistuu maaliskuun 2012 loppuun mennessä. Hankkeen kustannukset ovat noin 600 000 €.
- Hiekanpään palvelukoti 60- asukaspaikkaa, hanke on kaupungin investointiesityksissä vuosille 2012- 2014. Hankkeeseen haetaan ARA:n avustusta ja korkotukipäätöstä, johon kaupunki on hakemukset jättänyt tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä. Hankkeen kustannusarvio on 5 M€.
- Perusturvan puolella on pienempiä korjaus- ja muutosesityksiä vuosille 2012 – 2014 eri kohteissa useiden satojen tuhansien eurojen edestä.
Sivistystoimen vastuualueella
- Hiekanpään päiväkoti (Kalevan päiväkoti), hanke on suunnitteluvaiheessa, jossa alkaa päiväkodin pohjapiirustukset valmistua lähi viikkoina. Päiväkodin mitoitus on 110 – lapsipaikkaa ja kustannusarvio on 2,6 M€. Hanke sijoittuu Hiekanpään uudelle tontille, jonne myös Hiekanpään palvelukoti sijoitetaan.
Tilanne 08.11.2011











