Meidän Pieksämäki

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Halkokumpu

alt

 

Kylä, joka henkii maalaiselämää parhaimmillaan, sijaitsee 
Pieksämäen ja Kangasniemen puolivälissä
.

 

"Savuja" kylältä löytyy liki 60, joista vielä maatiloja 11, asukkaita kaikkiaan noin 160. Vapaa-ajan asun-tojakin löytyy, sillä kesällä väkiluku kasvaa lähes 50 ihmisellä.
 

Toikkalan koulun toiminta loppui keväällä 2009, mutta koulu jäi kyläläisten käyttöön. Koululla toimii mm. kuoro-, pyhäkoulu-, näytelmäpiiri- ja urheilu- ja 4H-kerhotoimintaa.
  

Koulun pihapiiri on myös hyödyllisessä käytössä, talvisin siellä on valaistu jääkiekkokaukalo ja hiihtolatu, joitten ylläpidosta Toikkalan Urheilijat ry  (ToU) vastaavat. Kesäisin kenttä täyttyy pesä-, lento- ja jalkapallon pelaajista sekä muista urheilijoista, pururataakin voi kierrellä koulun lähimaastossa ja on siellä kentällä ollut myös telttakokouksia.


Ympäri vuoden on kylällä erilaisia tapahtumia mm. kolmiotteluita, haastekisoja myöskin juhlia ollaan järjestetty sekä toimintapäiviä, kirpputoreja ja siivous ja kunnostustalkoita.
 
 
Kentän reunalla on myös roskakatos, jossa toimii kylän kimpparoskis ja jonne kyläläiset tuovat myös kierrätykseen menevät lasit, pahvit ja lehdet yms. Ilmoitustaulukin sieltä koulun tien haarasta löytyy.
 

Koulun pihamaalla onkin sitten se kylän voimain näyte ja ylpeyden aihe, HaHa-teatterin (Halkokummun harrastajateatteri, joka on toiminut jo yli 20 vuotta) näytelmälava ja sen katsomo, siellä on monet makoisat naurut naurettu! 

http://www.halkokummunteatteri.fi/


Toikkalan koulu nimettiin Kumputaloksi 15.1.2012.


Halkokummun viralliset sivut:
 

http://www.halkokumpu.com

 

 

Viimeksi päivitetty 05.03.2012 19:07  

Haku