LADUT ON TAAS AVATTU!
Latu Kontiopuistosta majalle ja majavitonen on tänään avattu uudelleen! Majaa ei kuitenkaan pidetä auki.
Tältä sivulta löytyvät tiedot Pieksän Ladun ylläpitämien latujen kunnosta ja kunnostuksesta. Ensisijaisesti hoidamme ladut Kontiopuistosta Majalle ja majalta lähtevän "Majavitosen". Yhdyslatu Majalta Partaharjuun avataan aina olosuhteiden salliessa (vaikeutena kalteva maasto, vettä jäällä).
Latupohjat raivataan, kunnostetaan ja merkitään sulan maan aikaan talkootyönä. Talkootyötä, ja vaativaa sellaista, on myös itse latujen ajo.
24.2.2012
Allaolevaan karttaan piirretyt ladut on tänään ajettu hiihtokuntoon. Kartasta selviää myös suurin piirtein reittien vaikeusaste. Majan 5km on ehdottoman yksisuuntainen latu. Nikulan latua suositellaan hiihdettäväksi 1-suuntaisena siten, että Kontiopuistosta tultaessa erkaannutaan vasemmalle. Tämä sen vuoksi, että reitin laskut ovat "pimeitä" ja melko vaativia. Pentinlammen latua hiihdetään molempiin suuntiin, mutta varoen laskupaikoissa - rinnakkaislatua ei ole! LATUSÄÄNTÖ: yksinäinen hiihtäjä väistää ryhmää, kokenut vähemmän harjaantunutta.
NAUTINNOLLISTA ja KIIREETÖNTÄ LATURETKEILYÄ!
23.2.2012
Ladut majalta Kontiopuistoon ja Partaharjuun sekä "majavitonen" ovat kunnossa!
21.1.2012
Majan ympäristön ladut ovat hiihdettävässä kunnossa! Maja on auki viikonloppuna klo 10 - 15. Kanttiinipalvelut.
18.1.2012
Laduntekijämme Pentti Häkkisen viesti 14.1.
Latupohjat ajettu tänään. Kontiopuiston pururata - Maja , maja-5 tarvittavat yhdysladut ja parkkipaikalle polku.
Jos kelit pysyvät pakkasella, latu ajetaan ensiviikon lopulla. Pitää valmistua siihen, että maja on auki la 21.1 alkaen.
Unto Flinkman palaa "Majavitosen" lenkiltä uudenvuodenpäivänä 2011.
Unton jäädessä sivuun ladunteosta hänen tilallaan toimii Pertti Miettinen. Käyttöä olisi vielä yhdelle uudelle vapaaehtoiselle!




