|

Maa on voimaa Sylvi Kekkonen Symposiumissa 9.8.2003
Kirjallisuustapahtuma pureutui maaseutujen ja sukujen Suomeen Pieksämäellä
Kirjailija Sylvi Kekkosen nimikkokirjallisuustapahtuma järjestettiin
Pieksämäellä lauantaina jo neljännen kerran. Vuosittaisen tapahtuman
tavoitteena on kannustaa nuoria kirjailijoita kehittämään kirjallista
luovuuttaan Sylvi Kekkosen esimerkin rohkaisemana.
Sylvi Kekkonen tunnettiin oman aikansa taiteen ja kulttuurin tukijana.
Oman uransa kirjailijana hän aloitti vuonna 1949 julkaistun Kiteitä
-nimisen aforismikokoelman myötä.
Harrastaja- ja esikoiskirjailijoita kannustavassa tapahtumassa
pureuduttiin lauantaina 9.8. maaseutujen ja sukujen Suomeen. Maa on
voimaa –teema johdatteli tapahtumayleisön maaseudun sielunmaiseman ja
erityisesti maaseudun naisten maailmaan. Sylvi Kekkoselle luonto
merkitsi aikanaan väsymätöntä harrastusta ja tarkkailun kohdetta.
Kirjailijat kertoivat maalaismaisemastaanSymposiumissa kuultiin
tänä vuonna monipuolisia puheenvuoroja. Näkemyksensä luonnosta ja
maaseudusta kertoivat kirjailijat Harri Tapper, Pirjo Rissanen, Arto
Salminen ja Taina Teerialho. Lisäksi kirjailija Tarja Leinonen pohti
nuoren naisen itsenäistymiskamppailua ympäristön kahleista.
Harri Tapper on saanut työstään lukuisia palkintoja. Hänen uusin
romaaninsa Pitkäsuisten suku oli ehdolla vuoden 2002
Finlandia-palkinnon saajaksi. Tapperille myönnettiin kirjallisuuden
valtionpalkinto keväällä 2003.
Myös kirjallisuudentutkija Eija Komu johdattelee Sylvi Kekkonen
Symposiumin tarkastelemaan maalaisnaisen roolia suomalaisessa
kirjallisuudessa. Kirjallisuudentutkija Kukku Melkas valmistelee
väitöskirjaa Aino Kallaksen tuotannosta ja kertoi lauantaina
naiskirjailijasta ja historian uudelleenkirjoittamisesta.
Draama vaalii ja ravistelee perinteitäEnnen lauantain
päätapahtumaa Pieksämäellä vietettiin perjantaina 8.8.
nimipäiväsankarin puutarhajuhlaa Iso-Pappilan puistossa. Ohjaaja Juha
Hurme tarkasteli perjantaina draamaa perinteen vaalijana ja
ravistelijana. Näyttelijä Ella Keranto esitti suuren suosion saaneen,
Kekkosen nuoruudesta kertovan monologin Piha keinuu. Kaksipäiväisen
tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös nuorille aikuisille suunnattu
ilmaisutaidon kurssi sekä kirjoittajaklinikka harrastajakirjailijoille.
Sylvi Kekkonen, omaa sukuaan Uino, syntyi Pieksämäellä Iso-Pappilan
pihapiirissä sijainneessa apupapin tuvassa vuonna 1900. Synnyinkoti
purettiin 1950-luvulla, mutta sen paikalle pystytettiin pappilan
pihapuistoon Sylvi Kekkosen muistokivi vuonna 1980.
© Teksti: Salla Norontaus
© Kuva: Katja Vauhkonen
Lisätietoja:
Hankevastaava Ilkka Seppä,
puhelin 0500 256 364
Kirjallisuustapahtuman sihteeri Minna Miettinen,
puhelin 044 544 2605
sivu päivitetty 21.8.03
Sivu päivitetty 5.5.2009 |