Palveleva Pieksämäki / Kylät / Karjalankylä-Pirttimäki / Kylän tapahtumia
Hannu vetää hirsiä Selkäsaareen
Kaksi vanhaa tukkijätkää...Siinä seisoo Selkäsaaren laavu ylväänä odottelemassa käyttäjiään.Muinaistulien yö Naarajärvellä aina elokuun viimeisenä lauantaina.

Kylän tapahtumia

 

Kyläkirja  Suat uskoo valmistui joulukuussa 2005. Sen jälkeen kirjaa on esitelty monissa tilanteissa ja sitä on edelleen saatavana kylätoimikunnan puheenjohtajalta ja sihteeriltä sekä Kanttilan infosta.

 

Kanttila Soi-tapahtumassa esittelimme  kirjaamme ja ohjasimme liikennettä. Tällä tavalla keräsimme rahaa kyläläisten kylpyläretkeä varten, joka suuntautui Peurunkaan syksyllä 2006.

Rakennutimme Anttilanmäelle värikkään katoksen hyötyjätekeräysastioille kodan läheisyyteen sekä hankimme WC:n seurojen yhteishankkeena.

Selkäsaareen olemme rakennuttaneet laavun, se siirrettiin paikoilleen osina kevään kuluessa 2007. Se palvelee yhteislaulutilaisuuksissa sekä kaikkia retkeilijöitä pitkin kesää ja talvea. Toivomme saaren pysyvän viihtyisänä ja siistinä.

 

Elokuun viimeisenä viikonloppuna lauantai-iltana  vietetään MUINAISTULIEN YÖ:  Viritellään elävät tulet rannoille hämärän saapuessa, tervehditään toisiamme mökkikauden lähestyessä loppuaan. Selkäsaaressa on tulet saaren ympäri ja nuotiolla voi siellä käydä pistäytymässä  kylätoimikunnan vieraana.

Sivu päivitetty 2.1.2010

Portaalin vastaava toimittaja Juha Björkengren, juha(at)jbmedia.fi