Palveleva Pieksämäki / Kylät / Paltanen

PALTANEN

KYLÄN ESITTELY:

Paltanen sijaitsee Itä-Suomen läänissä, Pieksämäen kaupungissa, Jyväskyläntien no 23 eli Järvisuomentien varrella. Matkaa Naarajärvelle on noin 12 km ja Pieksämäelle noin 16 km.

Kylän maasto on vaihtelevaa mäkineen ja laaksoineen, vuorineen ja monine järvineen. Erikoisen kaunis on Paltasen harju Pien- ja Iso-Paltasen järvien välissä, jossa on Järvisuomentien levähdyspaikka ja kesäkahvila uimarantoineen.

Paltasen kylään kuuluu entinen koulupiiri eli Paltanen, Palokki ja osa Lahnasen kylää. Kylässä on "savuja" 50 ja vakinaisia asukkaita noin 90, mutta kesäasuntoja on yli sata, joten kesäisin alueen asukasluku jopa kolminkertaistuu.

Kylällä on kaksi karjatilaa ja yrittäjiä mm. matkailun, kuljetusalan, koneistuksen, urakoinnin ja maansiirron aloilta. Kesäkahvilyrittäjä on istuttanut lohia Pien-Paltaseen ja myy kalastuslupia.

Palvelutaksi kulkee maanantaisin ja torstaisin, myymäläauto lauantaisin ja kirjastoauto tiistaisin joka toinen viikko.

Paltasen Pysäkillä kokoontuu vuonna 2010 kaksi Seutuopiston piiriä tiistaisin ja uusittuja tiloja vuokrataan edullisesti sekä jäsenille että sivullisille juhlien ja kokousten pitopaikaksi.

Uusia asukkaitakin on kylälle saatu, myös lapsiperheitä. Taloista on kysyntää ja toivommekin, että perikunnat vuokraisivat tai myisivät tilojaan ja rakennuksiaan.

Sivu päivitetty 4.3.2010

Portaalin vastaava toimittaja Juha Björkengren, juha(at)jbmedia.fi