Palveleva Pieksämäki / Kylät / Paltanen / Paltasen kyläkirja

Paltasen kyläkirja

Paltasen kyläkirja "Jottae tiältä Paltasem puolesta" valmistui vuonna 2002. Kirjan teko alkoi vuoden 1998 syksyllä kansalaisopiston piirinä yhdessä Niskamäen kanssa. Tammikuussa 2000 päätimme kuitenkin tehdä oman kirjan, ja pääasiassa viiden henkilön voimin kirja valmistui toukokuussa 2002.

Kirjan nimi löytyi vuoden 1934 Pieksämäen Lehdestä, jossa mainostettiin Paltasen Nuorisoseuran kesäjuhlia otsikolla "Jottae tiältä Paltasem puolesta". Nimi sopi hyvin, sillä kirjan tieto ei ole kaiken kattavaa.

Kirja kertoo entisen Paltasen koulupiirin alueen asukkaista, tapahtumista ja sattumuksista 1800-luvulta tähän päivään. Lähes kolmesataasivuisessa kirjassa on runsaasti valokuvia ja piirroksia sekä kartta, johon on pyritty merkitsemään alueen kaikki talot ja mökit asukkaineen ja selityksineen. Kartasta löytyvät myös kesäasunnot. Asuminen ja eläminen kylällä, maatalous, teollisuus, sotavuodet, yhdistykset ja harrastukset ovat jokainen saaneet oman paikkansa.

Kirjan hinta on 25 euroa. Sitä on saatavana Pieksämäen kaupungin Naarajärven palvelupisteestä, Vilhulantie 5, 76850 Naarajärvi tai Aune Vauhkoselta, Paltamäentie 3, 77110 Paltanen, puh. 0400 449 114 sekä e-mail  Kirjaa myydään myös tapahtumien yhteydessä.

Palaa kylän etusivulle

Sivu päivitetty 13.1.2010

Portaalin vastaava toimittaja Juha Björkengren, juha(at)jbmedia.fi