|
TAPAHTUMIA SANOIN JA KUVIN
31.7.2010
Asta-myrsky Salvosen maisemissa.
Perjantain aamuyön ukkosmyrsky runteli pahoin harjua ja Salvosen hakkuualueen reunoja, jotka juuri oli saatu viimeisteltyä uutta metsäsukupolvea varten. Ladun maja sai myös osansa kun katon varaan jäänyt mänty runttasi vekin kattorakenteeseen. Kävelyllä parkkipaikalta majalle, edelleen puronotkoon ja rantapolkuja takaisin, löytyivät seuraavat kuvanäkymät:
Hyppää yli!
Kolmiloikka!
Kierrä este!
Käänny takaisin!
Ahdasta on!
Vekki Katossa.
Majalta kohti harjua.
Pehmeä este.
"Kolmoissurma".
Puronotko Salvosen suuntaan.
Puronotko lammen suuntaan.
Este rantapolulla.
6.6.2010
Jäseniltaan majalla 19. toukokuuta ilmaantui 17 osallistujaa. Polkuretkeen osallistui 40 kulkijaa, joille oli tarjolla uudenlaisia polkuja entisen B-sairaalan ja Kukkarojärven tuntumassa. Levähdyspaikka jäppilänteiden välimaastossa sai myös kiitollisen vastaanoton.
Kesäretken osallistumislistaan saatiin vain 11 nimeä, mutta retki on silti toteuttamisen arvoinen. Alkaa ensi perjantaina.
4.3.2010.
Viime lauantain ja sunnuntain laturetkillä oli liikkujia yli 40 molempina päivinä. Tulos on heikoin vuosikausiin, mutta niin olivat sääolotkin!
PIKKUJOULU majalla 13.12.
Parikymmenpäinen jäsenjoukko oli saapunut nauttimaan maittavasta puuroateriasta ja torttukahveista. Ohjelmasta vastasivat joukon nuorimmat, veljekset Karjalainen, antaumuksella esitetyllä jouluaoheisella musisoinnilla. Vilkkaan keskustelun lomaan kuultiin vielä vanhoja kansanviisauksia ja opettavainen joulupukkitarina.
soittajapojat

emännät keskustelutauko puuro ja Pasi
INFOTILAISUUS KONEPAJALLA 9.11.

Tapahtuma liittyi Mikkelin Ammattikorkeakoulun terveet elämäntavat projektiin. Olimme mukana ainoana seurana kertomassa omasta toiminnastamme. Kahvinuotiomme houkutteli paikalle n. 70 kävijää.
VUOSIKOKOUS pidettiin 27.10. ravintola Ruiskukassa. Henkilövalinnoissa ei tehty johtokunnan osalta mitään muutoksia ja toimikunnissakin muutokset olivat vähäisiä. Pyöräilyjaostoa ei nimetty, vaan päätettiin keskustella sen toiminnasta tulevan kevään aikana jäsentilaisuudessa. Jäsentiedote päätettiin supistaa 4-sivuiseksi monisteeksi, jolloin saadaan merkittävä kustannussäästö. Tarvittaessa julkaistaan toinen tiedote keväällä.
YLIKÄYTÄVÄKATSELMUS 5.10.

Kuusi vuotta sitten Ladun toimesta tehty aloite parantaa ajettavuutta latuduntekokalustolla yli radan alkaa olla toteutumisvaiheessa. Kaupugin ja meidän omat laduntekijämme esittelivät näkemyksensä täytemaalla toteutetavista ajoreitin paranteluista. Kaupungin puolesta luvattiin ryhtyä toimeen jo tämän syksyn aikana.
LATUPOHJATALKOOT 3.10.

Tällä talkoojoukolla siistittiin konejäljet latu-uralta ja raivattiin vesakko. Useampikin olisi mukaan mahtunut, mutta näinkin tuli homma hoidettua. Kiitos tekijöille!
LATU-URIEN PARANTELU.
Metsäoppilaitoksen tulevat hakkuut Salvosella antavat mahdollisuuden parannella polku- ja latu-uria poistamalla puita ja kantoja hankalimmista paikoista. Unto Pikkaraisen (Paso) ja Pentti Häkkisen asiantuntemuksella suoritimme tarvittavat leimaukset.
Pentti leimaa, Unto ja Kari varmistavat osuman.
Kivet ja kannot saivat kyytiä Kukkaromäestä majalle päin kun latu-uraa kunnostettiin koneellisesti. Vastaavanlainen operaatio toteutuu myöhemmin Salvosella hakkuiden jälkeen. Talkootyötähän jälkien siloittelu vielä vaatii.

kivet ja kannot sivuun

lunta vain puuttuu
LEIRIPÄIVÄT LAPPEENRANNASSA.
Meiltä ei osallistujia, mutta posti toi muutaman kuvan.

Leiriportti Pallottelua Telttoja

Luxusteltta Telttoja Pelikenttä
Leiriportti v. 1976
Oltiin oikeassa metsässä Nikkarilassa.
KYSELYARVONNAN VOITTAJAT:
Kuukauden mittaisessa kyselyarvonnassa majalla tiedusteltiin mm. kiinnostusta yhdistyksemme toimintaan. Arvontaan osallistui 150 vastaajaa, joista arpaonni suosi seuraavia:
- Laura Oksanen
- Heikki Holopainen
- Riku Heimonen
Voitot olivat noudettavissa Sport- Kovasesta.
Nelisenkymmentä jäsenyydestä kiinnostunutta kutsutaan majalle heinäkuussa keskustelemaan, saunomaan ja haukkaamaan perinteistä grillimakkara-iltapalaa.
Laturetki 28.2. ja 1.3.
Sääolot olivat hiihtoon sopivat, aurinkoa tosin saatiin turhaan haikailla. Jäälatu Pieksäjärveltä oli vähällä toteutua, mutta viime hetkellä jäälle noussut vesi esti latuhöylällä viimeistelyn.
Kävijämäärää verotti jonkin verran MM-hiihdot, joten kirjoihin kertyi vajaa puolentoistasataa nimeä(140) - sama kuin viime vuosina yleensäkin.
Tyytyväistä ja iloista väkeä oli sunnuntaina ajoittain ruuhkaksi asti kanttiinin luukulla, jossa erikoistarjouksena myytiin todella maittavaa hernekeittoa tykötarpeineen.
Iloista kiljuntaa lasten suista kuului napakelkan suunnalta ja vauhti nousi välillä formulalukemiin!
tauon paikka hyvää kanttiinista
vauhdin hurmaa nimi kirjaan

rokkaa lautasilla
Kuutamohiihto 9.2.2009 Salvosella
Täysikuu täysin selkeällä taivaalla, pakkasta 5-6 astetta. Kävijöitä oli yli 70, tässä heistä nuorimmainen:

1 v. 9 kk.
SYYSKOKOUS 6.10.
Kokous pidettiin Osuuspankin koukoustilassa 20 jäsenen voimin. Yhdistys jatkaa lähes entisellä hallituskokoonpanolla puheenjohtajaa myöten. Juhlavuutta kokoukseen toi ansioituneuden jäsenten palkitseminen yhdistyksen viirein. Palkitut perheet: Kolju, Oranen ja Ritvanen sekä Elina Itkonen, Kalervo Niskala, Reetta Peltonen ja Kari Yrjänäinen.
viiririvistö odottaa
Viiri Leena Koljulle
Alli ja Tauno Ritvanen palkitaan
Yhteiskuvassa Kari Yrjänäinen, Unto ja Helena Oranen, Ilmo Kolju, Tauno Ritvanen, Leena Kolju, Alli Ritvanen ja Reetta Peltonen.
POLKURETKI 21.9.
sauvajakelu jono etenee Pasi opastaa

vauvat nuotiolla
KESÄRETKI 16. - 17. 8.
ensimmäiset 900 m
infopisteessä
ensimmäinen tauko
tuolta tultiin
tuonne mennään
Mäkrältä länteen Jänefeltin kalliolla: 1
2
Kivipallot, Nunnanlahti Kivikeskus
LADUN 40 V. JUHLA MAJALLA 7.10. 2007

kuvassa Veijo Oinonen (SUOMEN LATU) Pekka Huttunen, Esko Sepponen, Alpo Aho ja Veikko Tyrväinen

perustajajäsenet Alpo Aho ja Sirkka Hokkanen keskustelevat, Veikko Tyrväinen kuuntelee.

Kaukolle(Olkkonen) kahvia kahta puolta!

Ansiomitalein palkitut: Erkki Karjalainen (kulta), Unto Flinkman (hopea), Reetta Peltonen (hopea), Tarja Kurri (pronssi), Saara Björkengren (hopea).

Veijo Oinonen luovutti Kuusaan Ladun lahjana lumenveistoskuvan kannustaen samalla meitä talvisen harrastuksen pariin.
HARJUN PÄIVÄKOTI MAJALLA 13.10.
Eskarit piirissä Tulevat eskarit

Pipopääeskarit Ystävykset
Kokkailua
Loimulohta majalla Kuutamohiihtäjän välipala
Rakennushommia
1970 2004
Kesäretkeilyjä
Salamajärven suunnalla v. 2004
************************************
Sivu päivitetty 31.7.2010 |