Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sakari Ojalalle on myönnetty kunnallisneuvoksen arvonimi

KUNNALLISNEUVOKSEN ARVONIMI MYÖNETTY SAKARI OJALALLE

Tasavallan Presidentti on myöntänyt Pieksämäen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Sakari Ojalalle (s. 4.5.1953) kunnallisneuvoksen arvonimen tänään Pieksämäen kaupungin hakemuksesta.

Sakari Ojala on toiminut pitkäaikaisesti ja ansiokkaasti kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä sekä VR -yhtymän konepaja- ja varikkosektorin pääluottamustehtävissä. Näissä luottamustehtävissä hän on edistänyt kaupungin menestystä ja työpaikkojen säilymistä Pieksämäellä kuin muualla VR:n toimipisteissä hyvien henkilösuhteiden ja neuvottelutaitojen avulla.

Sakari Ojala aloitti VR:n palveluksessa vuonna 1968 ja jäi eläkkeelle vuonna 2016 VR:n konepaja- ja varikko kunnossapitosektorin pääluottamusmiehen tehtävissä. Hän on ollut Rautatieläisten liiton valtuuston jäsenenä 1997-2005 ja hallituksen jäsenenä 2005-2016.

Sakari Ojala on pitkäaikaisen luottamushenkilöuran aikana ollut kaupunginhallituksen pöydän ympärillä keskeisenä päätöksentekijänä alkaen vuodesta 1997 jatkuen edelleen, yli 24 vuoden ajan. Kaupunginvaltuutettuna hän on ollut vuodesta 1993 alkaen, valtuuston 1. varapuheenjohtajana 4,5 vuoden ajan sekä valtuuston puheenjohtajana yli 2 vuotta kesäkuusta 2020 alkaen. Kaupunginhallituksessa hän on ollut useaan otteeseen vuodesta 1997 alkaen. 1. varapuheenjohtajana 8 vuoden ajan, sekä 4 vuotta puheenjohtajana 2009-2012. Lisäksi hänellä on kokemusta teknisen-, sosiaali- sekä nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsenyyksistä.

Maakunnallisista luottamustehtävistä merkittävimmät ovat Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymästä ja hallituksen jäsenyydestä. Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallituksessa hän on toiminut yli 8 vuotta.

Sakari Ojala on saanut Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan 1. lk. mitalin kultaristein (2004), SAK:n kultainen ansiomerkin (2007), Rautatieläisten liiton hopeisen (2010) ja kultaisen (2013) ansiomerkit.

 

Pieksämäen kaupunki onnittelee kunnallisneuvos Sakari Ojalaa lämpimästi.

 

Pieksämäen kaupunki

Sari Mönttinen

viestintäsihteeri