
Koronatartunnat lisääntyneet Mikkelissä – myös Pieksämäki varautuu
Korona / 14.09.2020Mikkelin kaupungissa on altistuneita tämän hetken tietojen mukaan noin 500 ja tartuntaketjuja useita. Osa tartuntaketjuista johtaa myös Pieksämäelle.
Altistumisia on voinut tapahtua ainakin seuraavissa paikoissa:
- Pieksämäen ABC lauantai 5.9. klo 15.30-16.30
- Pieksämäen jäähalli lauantai 5.9. koko päivä
- Liikuntakeskus Liikku Mikkelissä keskiviikko 9.9. klo 12-14
- Cafe Stella Mikkelissä maanantai 7.9. iltapäivällä tai alkuillasta
- Näiden paikkojen lisäksi altistumisia on voinut tapahtua muun muassa Mikkelin ruokakaupoissa.
Vaikka tilanne Pieksämäellä on edelleen vakaa, on jokaisen asukkaan syytä kiinnittää erityistä huomiota omaan käytökseensä. – Turvavälien pitäminen ja käsien peseminen on nyt todella tärkeää, muistuttaa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
– Koronavilkkuja on nyt syytä aktivoida. Sovelluksen voit ladata www.koronavilkku.fi.
Mikkelin kaupunki tiedottaa omista toimenpiteistään tartuntojen johdosta. Kaupunki muun muassa sulkee liikuntapaikkoja. Essote valmistelee muita alueellisia rajoituksia ja suosituksia Mikkelin kaupungin alueella. Näistä tiedotetaan todennäköisesti myöhemmin tänään.
Pieksämäellä koronatilanne on hallinnassa, eikä rajoitustoimenpiteisiin toistaiseksi ryhdytä. Kaupunki seuraa tilannetta ja pystyy tarvittaessa aloittamaan rajoituksia nopeastikin.