Mitä kuuluu yli 80-vuotiaille?

Pieksämäen kaupunki yhdessä järjestöjen, seurakunnan ja muiden vapaaehtoisten kanssa ryhtyy soittamaan kaikille 80-vuotiaille ja sitä vanhemmille pieksämäkeläisille, jotka eivät ole kotihoidon tai muiden palveluiden piirissä. Soittojen tarkoituksena on varmistaa, että kaikki on kunnossa. Keskitymme erityisesti heihin, joilla ei ole lähiomaisia tai muita henkilöitä, joilta pyytää apua. Samalla annetaan koronaohjausta, kerrotaan mihin voi olla yhteydessä ja mistä voi saada apua. Soitot ajoittuvat 6.4 – 15.5 väliselle ajalle.

Kutsumme järjestöjen, seurakunnan ja muiden tahojen vapaaehtoisia soittorinkiin. Kaupunki on hankkinut 20 puhelinta liittymineen vapaaehtoisia varten. Numerot ovat saman alkuisia (050 359XXXX). Myös useita kaupungin työntekijöitä osallistuu soittamiseen. Soittaja saa ”tietopaketin” keskustelun ja ohjauksen tueksi. Toiminnan toivotaan antavan turvallisuuden tunnetta etenkin yksin asuville ikäihmisille. Kaikki yli 70-vuotiaat voivat soittaa mm. kaupungin palveluohjauksen numeroon puh. 0400-855793, arkisin ma-to 9-15, pe 9-14.

Soittorinkiin voi ilmoittautua hyvinvointikoordinaattori Merja Norontaukselle, puh. 044 3686760. Häneltä saa myös lisätietoja toiminnasta. Kaupunki koordinoi toimintaa ja toteuttaa sitä yhdessä mm. Neuvokas Toimintakeskuksen, seurakunnan, Paiste ry:n ja kyläyhdistysten kanssa.