Konsertti: Dave Lindholm – Yksin

Dave esiintyy soolona. Illan ohjelmisto koostuu lauluista, jotka hän on säilyttänyt mukanaan keikoilla monet vuosikymmenet.

Dave Lindholm on kiistatta yksi arvostetuimmista suomalaisista musiikintekijöistä. Daven ura alkoi 1971 Ferris-yhtyeen levytyksestä ja jo seuraavana vuonna, 1972, julkaistiin ensimmäinen Dave Lindholmin sooloalbumi nimellä ”Isokynä” Lindholm. Lisänimi on seurannut Davea aina näihin päiviin saakka.

Marraskuun 2021 pienellä soolokiertueellaan Dave esiintyy soolona. Kiertue on nimettykin osuvasti: Dave Lindholm – Yksin. Illan ohjelmisto koostuu hänen sekä suomeksi että englanniksi kirjoittamistaan lauluista, joita hän on tehnyt jo 70-luvulta lähtien, ja jotka hän on säilyttänyt mukanaan ohjelmistossa keikoillaan monet vuosikymmenet. ”Voi kun riittäis pieni taivas”, ”Pieni ja hento ote”, ”Annan kitaran laulaa vaan” ovat lauluja, joita konserteissa tullaan kuulemaan, tai sitten ei. Daven konsertteihin liittyy aina yksi hänen tavaramerkkinsä. Ennakkoon ei voi sanoa, mitkä laulut kuulijat saavat nautittavakseen.

Kesto 1 h 30 min, väliaika

Liput 25 €

Osta lippu

Poleenin lipunmyynti palvelee Kulttuurikahvila Poleenissa, lipunmyynti@poleeni.fi tai puh. 0400 855 614.