
Konsertti: Samuli Putro – Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
Samuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelle
Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025. Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeile. ”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.
Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu. ”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.
Samuli Putron levynjulkaisukiertueella nähdään ”Suomen coolein trio”, eli:
Samuli Putro – laulu, kitara
Tuukka Tuunanen – koskettimet
Miikka Heikkinen – rummut
Kesto 2 h, väliaika
Järj. Central Line Entertainment
Liput 39,90€ | Liput tulevat myyntiin PE 25.4. klo 09
Osta lippuPoleenin lipunmyynti, lipunmyynti@poleeni.fi tai puh. 0400 855 614