Palveluseteli
Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteli
Yksityinen varhaiskasvatus on osa kaupungin tukemaa ja valvomaa varhaiskasvatuksen kokonaisuutta.
Palveluseteli on tapa tukea kuntalaisia yksityisten päiväkotien palvelujen ja perhepäivähoidon käytössä. Kelan myöntämää kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea ei voi saada samanaikaisesti palvelusetelin kanssa ja ne täytyy lopettaa ennen siirtymistä palvelusetelin asiakkaaksi. Palvelussetelin saaja ei myöskään voi käyttää samanaikaisesti kunnallisia avoimen varhaiskasvatuksen palveluja (kerhotoiminta).
VAKA palvelusetelisääntökirja 1.5.2026 alkaen
Palvelusetelin hakeminen
Kaikki varhaiskasvatuspaikkaa lapselleen hakevat perheet täyttävät varhaiskasvatushakemuksen sähköisellä hakemuksella tai päiväkodeista ja perheiden talolta saatavalla paperilomakkeella.
Sähköinen varhaiskasvatushakemus
Hakemukseen merkitään toivomus varhaiskasvatuspaikasta. Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea 4 kk ennen varhaiskasvatuspaikan tarvetta. Jos paikan tarve johtuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelusta, vähimmäisjärjestelyaika on 2 viikkoa.
Perheen ja varhaiskasvatuksen palvelunohjauksen yhteistyönä selvitetään lapsen varhaiskasvatusoikeus ja pyritään löytämään perheen arkeen ja lapsen kehitykseen sopiva varhaiskasvatuksen muoto, määrä ja paikka, joko kunnallisesta varhaiskasvatuksesta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Mikäli lapsen varhaiskasvatuspaikka tulee olemaan yksityisellä palveluntuottajalla, niin perhe ja palveluntuottaja sopivat varhaiskasvatuksen aloittamisesta ja tekevät palvelusopimuksen. Tämän jälkeen perhe hakee varhaiskasvatuksen palveluseteliä.
Sähköinen palvelusetelihakemus
Uuden asiakkaan tuloselvityslomake
yrittäjän tuloselvityslomake_pdf
Palvelusetelin arvo
Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon perustana ovat opetuslautakunnan määrittelemät kattohinnat kussakin palvelussa.
Tulosidonnaisen palvelusetelin arvo määräytyy paitsi kattohinnan, myös lapsen iän sekä perheen ja palveluntuottajan välisessä palvelusopimuksessa sovitun palvelun laajuuden perusteella.
Perheelle määritellään palvelusta omavastuuosuus, joka on samansuuruinen kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Palvelusetelin arvo saadaan vähentämällä kattohinnasta varhaiskasvatusmaksun suuruinen summa. Kunta maksaa palvelusetelin arvon palveluntuottajalle, joka perii asiakkaalta omavastuuosuuden (=varhaiskasvatusmaksumaksu).
Omavastuuosuuden suuruuteen vaikuttavat perhekoko, perheen bruttotulot ja palvelun tarve (varhaiskasvatuksessa vietetty aika). Perheen tulee ilmoittaa omavastuuosuuteen vaikuttavista muutoksista aina pikimmiten varhaiskasvatuksen toimistoon. Voit lukea omavastuuosuuden määräytymisestä lisää täältä -> ASIAKASMAKSUT
Palvelusetelien kattohinnat 1.8.2026 alkaen
Hyväksytyt palvelusetelituottajat
Pieksämäen kaupunki
Yksityiset päiväkodit:
Päiväkoti Sylvin Syli, Niilontie 7, 76150 Pieksämäki, puh. 044 034 8874, sylvin.syli@luukku.com
Päiväkoti Kätzlein, Kalevalankatu 38, 76100 Pieksämäki, puh. 045 170 6290, paivakotikatzlein@gmail.com
Päiväkoti Männynkolo, Metsäopistontie 103, 76100 Pieksämäki, puh. 045 246 6034, mannynkolo@mattijaliisakoti.com
Päiväkoti Villa Viikari, Pyhityntie 45, 76100 Pieksämäki, puh. 044 709 8743, villaviikari@bovallius.fi
Yksityiset perhepäivähoitajat:
Maila Nykänen
Niina Taivalantti
Muut kunnat:
Touhula, Varkaus