
Osallistuva budjetointi
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä kaikkien pieksämäkeläisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Kaupungin asukkailla on siis mahdollisuus vaikuttaa osallistuvan budjetoinnin rahasumman käyttämiseen – ideoida jotain täysin uutta tai kehittää esimerkiksi jotain olemassa olevaa.
Ajatuksena on pyytää kaupungin asukkailta ideoita ja ehdotuksia, joita kommentoivat tämän jälkeen kaupungin asiantuntijat (toteutusmahdollisuus, kustannusarvio ja aikataulu). Vielä lopuksi kaupungin asukkaat voivat vaikuttaa äänestämällä – eniten ääniä saanut esitys / saaneet esitykset toteutetaan varatun määrärahan puitteissa.
Vuoden 2023 talousarviossa 20 000 euroa osallistuvaan budjetointiin
Saimme alkuvuodesta monia hyviä ehdotuksia ja ideoita osallistuvan budjetoinnin 20 000 euron määrärahan kohteiksi. Äänestäminen oli auki 18.6.2023 saakka. Äänestäminen oli mahdollista sähköisellä lomakkeella sekä kirjastoissa ja kirjastoautossa paperisella lomakkeella.
Äänestyksessä oleviin vaihtoehtoihin ja niihin annettuihin kommentteihin pääset tästä linkistä. Kaikki ehdotukset eivät valitettavasti päässeet äänestykseen, sillä ne eivät olleet toteuttamiskelpoisia. Jos haluat nähdä nämä ideat ja ehdotukset sekä niihin annetut kommentit, voit lukea ne tästä.
Kaksi eniten ääniä saanutta ehdotusta toteutetaan määrärahan puitteissa
Eniten ääniä saivat:
1. Soutuveneet asukkaiden ja matkailijoiden maksuttomaan käyttöön 26 %
2. Koulujen luistelukenttien viereen katokset ja kiinteät penkit 22 %
3. Nuorisolle paikka-/seinätilaa, johon saa piirrellä 21 %
Näistä ehdotuksista kaksi eniten ääniä saanutta toteutetaan määrärahan (20 000 euroa) puitteissa tänä vuonna.
Kiitos osallistumisesta!
Lisätietoja
Seija Laitinen
nuoriso-ja hyvinvointikoordinaattori
p. 044 0882470, seija.laitinen@pieksamaki.fi