
Poleeni LIVE: Luento: Sota-aikana kotinsa menettänyt siirtoväki Pieksämäellä
Sotien aikana ja heti rauhanteon jälkeen siirrettiin luovutetuilta alueilta väestö kokonaisuudessaan Suomen jäljelle jääneelle alueelle. Siirtoväkeä sijoittui runsaasti myös Pieksämäelle, heistä suuri osa tuli Raudusta. Siirtoväen määrä suurimmillaan oli 40 % kauppalan väestöstä. Vaikeuksista huolimatta asuttaminen saatiin vähitellen järjestettyä ja sopeutuminen tilanteeseen loi pohjan uuden elämän aloittamiselle ja oman kodin perustamiselle.
Luennoitsijana Asko Hankilanoja
—
Luento striimataan Poleeni LIVEEN
https://www.youtube.com/@KulttuurikeskusPoleeni
Poleeni LIVE on suoratoistopalvelu, jossa tarjotaan käyttäjille ilmaisia lähetyksiä, luentoja, musiikkia, liikuntaa ym. Kaikille ikäryhmille pyritään tarjoamaan jotakin. Lähetykset esitetään suorana tiettynä aikana, suurimpaan osaan lähetyksiä pyritään saamaan myös vuorovaikutusta käyttäjien kanssa mm. yleisökysymysten muodossa. Lähetysten määrää ja kirjoa muokataan palautteen, tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. #poleeni #kulttuurikeskuspoleeni #pieksämäki #poleenilive