Ajankohtaista

Ajankohtaista / 28.08.2026

Viemäreiden kuntotutkimusta Keskustan alueella

Pieksämäen Vesi tiedottaa viemäreiden kuntotutkimuksesta. Underground City Oy tekee runkoviemäreiden kuvausta ensi viikolla (viikko 36) Pieksämäen keskustan alueella. Kuvausta toteutetaan kaivoista zoom-kameralla. Tällä tavalla saadaan nopeaa ja kustannustehokasta tietoa viemäreiden yleiskunnosta. Pääosin viemärit sijaitsevat katualueella, mutta ajoittain Underground City Oy:n ja Pieksämäen Veden henkilökunta saattaa joutua liikkumaan myös kiinteistöjen puolella. Kuvauksesta aiheutuu liikenteelle pientä... Lue lisää

Ajankohtaista / 28.08.2026

Jäppilän taajaman rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnin päivitys

Jäppilän keskustan asemakaavaa varten käydään tarkistamassa keskusta-alueen rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja rakennuksia, joita on jo aiemmin inventoitu toukokuussa 2022. Selvityksen laatii FCG Rakennettu Ympäristö Oy Pieksämäen kaupungin toimeksiannosta. Selvityksen maastotyöt tehdään lähtökohtaisesti syyskuussa 2026, viikolla 37 sääolosuhteiden salliessa. Selvityksen tekijä valokuvaa rakennuksia ulkoa päin ja ensisijaisesti teiltä käsin. Selvittäjä valokuvaa pihapiireissä, jos rakennusten valokuvaaminen ei... Lue lisää

Ajankohtaista / 25.08.2026

Savontien saneeraus jatkuu – katu suljetaan läpiajoliikenteeltä

Savontien saneeraus on edennyt kaivuutöiden osalta loppusuoralle. Viimeisen osuuden välillä Lampolahdenkatu-Keskuskatu saneeraus aloitetaan torstaina 27.8.2026 asfaltin poistolla. Työt jatkuvat osuudella alustavan arvion mukaan noin 6 viikkoa. Töiden johdosta katu joudutaan sulkemaan läpiajoliikenteeltä kokonaan, mutta kiinteistöille pääsy kävellen tullaan järjestämään mahdollisimman sujuvasti. Väliaikaista parkkitilaa ajoneuvoille löytyy runsaasti Pertinkujalta sekä Savontien varressa olevalta parkkipaikalta. Lisätietoja Mika... Lue lisää

Ajankohtaista / 17.08.2026

Tukikohdantiellä tehdään ajoradan perusparannusta

Tukikohdantiellä ABC-aseman läheisyydessä tehdään ajoradan perusparannusta maanantaina 17.8.2026 alkaen asfaltin poistolla. Ajoradalle tehdään tämän jälkeen massanvaihtoa ja koko tie ajoradan leveydeltä joudutaan sulkemaan liikenteeltä.  Ajoreittejä työmaan osuudelta avataan sitä mukaa liikenteelle, kun kaivutyöt etenevät. Arvioitu työn kesto kaivutöiden osalta noin 4 viikkoa. Tienkäyttäjiä pyydetään huomioimaan työmaa ja käyttämään kiertoreittejä alueen kiinteistöille ajettaessa. Lisätietoja Mika... Lue lisää

Ajankohtaista / 12.08.2026

Joensuu, Varkaus ja Pieksämäki luovuttivat elinkeinoministeri Puistolle yhteisen esityksen Itä-Suomen poikittaisrataosuuden sähköistämisestä

Radanvarsikaupungit Joensuu, Varkaus ja Pieksämäki ovat tehneet esityksen miljoonan euron suunnittelurahan lisäämisestä vuoden 2027 valtion budjettiin Joensuu-Varkaus-Pieksämäki rataosuudelle. Sähköistämistä esitetään myös erillisenä kirjauksena vuosien 2027–2030 hallitusohjelmaan. Sähköistämisen kustannukset tehdyn selvityksen perusteella ovat n. 80 milj. euroa. Rataosuuden sähköistäminen koetaan välttämättömäksi kehitystoimenpiteeksi tulevaisuudessa, sillä nykytila vaikuttaa Itä-Suomen saavutettavuuteen ja kehittämiseen. Joensuu-Varkaus-Pieksämäki poikittaisrataosuus yhdistää Itäisen Suomen... Lue lisää

Ajankohtaista / 12.08.2026

Uusien asukkaiden tilaisuus järjestetään Hurahda harrastuksiin! -messujen yhteydessä

Veturitorilla järjestetään torstaina 20.8.2026 klo 17–19 Hurahda harrastuksiin! -messutapahtuma, jossa paikalliset seurat, yhdistykset ja yritykset esittelevät toimintaansa ja tarjolla olevia harrastemahdollisuuksia. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Uusien asukkaiden tilaisuus Messutapahtuman yhteydessä on myös uusien asukkaiden tilaisuus, jossa vuosina 2025–2026 Pieksämäelle muuttaneilla henkilöillä on mahdollisuus tavata kaupunginjohtaja kahvin merkeissä. Tilaisuus alkaa klo 16.30. Tilaisuuteen... Lue lisää

Ajankohtaista / 03.08.2026

Keskuskadun alueella jyrsitään ja asfaltoidaan parin viikon ajan – työmaa-alueella liikkumista toivotaan vältettävän mahdollisuuksien mukaan

Keskuskadun ja Länsiväylän alueella jyrsitään ja asfaltoidaan viikoilla 32 ja 33. Vanhan päällysteen jyrsintä aloitetaan tiistaiamuna 4.8.2026 ja se päättyy perjantain 7.8.2026 loppuun. Päällystystyöt aloitetaan viikon 33 maanantaina (10.8.2026). Asfaltointi kestää alustavan aikataulun mukaan neljä päivää. Tämä aiheuttaa parin viikon ajan liikennehäiriöitä keskustan alueella. Jyrsintä ja asfaltointi tapahtuu päivävuorossa ja työvaiheiden aikana on liikenteenohjaus.... Lue lisää

Ajankohtaista / 08.07.2026

Keski-Savon ympäristötoimen Pieksämäen toimipiste sijaitsee Latomossa

Keski-Savon ympäristötoimen Pieksämäen toimipiste palvelee Latomon 2. kerroksessa (Kauppakatu 1, 76100 Pieksämäki). Ympäristötoimen henkilökunnan tavoitat parhaiten puhelimitse tai sähköpostilla. Tapaamisista tulee aina sopia etukäteen. Lisätietoja Keski-Savon ympäristötoimen tiedote Keski-Savon ympäristötoimen henkilöstön yhteystiedot   Lue lisää

Ajankohtaista / 03.07.2026

Kaupungin asiakaspalvelupisteiden aukioloajat kesällä 2026

Palvelupiste (os. Kauppakatu 1) ja Kanttila (os. Vilhulantie 5) ovat suljettuina 6.–31.7.2026. Asiakirjojen nähtävänä pito kaupungin Palvelupisteen kiinnioloaikana on Poleenin kirjastossa (os. Savontie 13, ma-to 11–18 ja pe 11–17). Seutuopiston toimisto on suljettu 29.6.–24.7.2026. Puhelinvaihde (015 788 2111) palvelee normaalisti. Palvelupisteen asiakaspalvelu päivystää maanantaista perjantaihin klo 9–15 numerossa 040 481 3110. Pieksämäen kaupunki toivottaa... Lue lisää

Ajankohtaista / 25.06.2026

Paikalliset yritykset voivat hakea Pieksämäen kaupungilta yritystukea

Yritykset voivat hakea yritystukea Pieksämäen kaupungilta toimintansa kehittämiseen eli investointeihin ja niiden toteuttamiseen. Yrityksen kotipaikan on oltava Pieksämäki ja suunnitellun investoinnin on sijoituttava Pieksämäelle. Tuen määrä on 50 % investoinnin kokonaiskustannuksista, mutta enintään 20 000 euroa/hakija. Tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti yritykselle ja sen vaikutuspiirissä oleville vain kerran vuodessa yhteen investointikokonaisuuteen. Yritystuki on harkinnanvarainen ja... Lue lisää

1 2 3 81