Kesäsomettajan blogi: mietteitä lukion ensimmäisen päivän jälkeen

Kesäsomettajamme Sajra siirtyi jo lukio-opintojensa pariin, mutta kirjoitti vielä viime viikolla mietteitä ensimmäisen koulupäivän jälkeen.


Ensimmäinen päivä lukiossa

Kolmella adjektiivilla tiivistettynä: Hauska, lämminhenkinen ja hyvin toteutettu.

Ensimmäinen päivä lukiossa ja viimeinen viikko töissä. Arki alkaa palautua ns. normaaliksi. Ensimmäisen kurssin kirjat on lainattu, kone lunastettu ja on uurtamisen aika jälleen.

Koneille tehtiin käyttäjätilit, lainattiin ensimmäisen jakson kirjat, tehtiin tehtäviä tiimeissä, tavattiin ryhmänohjaajat, opettajat esittäytyivät ja koko koulu esiteltiin, myös eri rasteissa, kuten Ohjaamolla. Käytiin tutustumassa kouluterveydenhuollon rakennukseen.

Oppilaille esiteltiin mm. myös koulun järjestyssääntöjä ja lukion nettisivuja!

Toivon lukion tuovan minulle paljon. Toivon sen kasvattavan minua ihmisenä, mutta myös tietotaitoani. Olen aika varma, että nämä toteutuvat kummatkin.

Valehtelisin, jos sanoisin ettei minua pelota. Jännitän koulun ja treenaamisen yhdistämistä – treenaaminen on mieleistä, mutta samalla pitäisi lukea, päntätä ja jaksaa tehdä tehtäviä.

Lukiossa haluan ja aion paneutua opiskeluun, mutta myös haluan alkaa tasapainottaa muuta elämääni koulun ohella.

Toisin sanoen haluan ottaa rauhassa välillä. Pitää vaikka kerran viikossa päivän, milloin en opiskele lainkaan.

Tämä aloitus saattaa kuulostaa vähän synkältä ja masentavalta, mutta toisesta kulmasta katsottuna olen todella valmis. Olen valmis tekemään töitä ja opiskelemaan paljon.

Etulyöntiasemana minulla on myös se, että kaikki ystäväni ovat samalla luokalla kuin minä. Sen suhteen minua ei jännitä. Olen onnellinen asiasta.

Töitä vielä muutama päivä koulun ohella

On mukavaa tulla töihin vielä koulun jälkeen, mutta tänään oli hieman vaikeaa. Päähän on särkenyt koko päivän ja tekisi mieli vain ottaa viltti ja nukahtaa sohvalle hetkeksi. Ideoiden saanti on vähentynyt huomattavasti – aivot eivät ehkä niin sanotusti toimi samalla tavalla, kun on jo ollut koulussa koko päivän.

Töissä on aina kivaa olla ja täällä viihtyy. Jollain tavalla koen tämän olevan ns. terapiaa minulle, kun pääsee kirjoittelemaan fiiliksiä ja muita juttuja. Yleensä ne jäävät ihan omaan päähän.

On myös mukavaa, kun työ on ollut joustavaa ja tunnit on saanut sovittua. Olen voinut siis tehdä nämä viimeiset työpäivät koulun ohella.

Töissä luovuus tulee esille, sitä arvostetaan ja mielipiteitäni kuunnellaan. Ohjaajani tukee ja tsemppaa aina. Tunnen oloni aina tervetulleeksi työpaikalle!

Ja koska nyt tuossa tuota ensimmäistä päivää kuvailin kolmella adjektiivilla, niin on sitä nyt pakko työpaikkaanikin kuvailla! Tässäpä tulloopi!

Lämminhenkinen, hyvin vastaanottava, turvallinen ja ekstrana vielä – mieleinen.

Haluan kiittää kaikkia muitakin työntekijöitä Latomolla! Olette ottaneet minut todella avoimin mielin vastaan, suurkiitokset! Teitte työpäivistäni mukavia ja oloni hyväksi työpaikalla!

Nähdään mäellä ja kiitos kuluneesta kesästä!
-Kesäsomettaja Sajra