Koronarajoituksia puretaan hallitusti
Ajankohtaista / 05.05.2020Valtioneuvosto tiedottaa, että Suomessa koronavirusepidemian kasvu on pysähtynyt rajoitustoimien ja hygieniakäyttäytymisen selvän parantumisen kautta. Vaikka epidemia on tällä hetkellä suvantovaiheessa, on edelleen olemassa uhka sen kiihtymisestä uudelleen. Poikkeusolot jatkuvat siis edelleen.
Hallituksen toimilla on pyritty ja pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. Tavoitteena on, että hybridistrategian avulla epidemiaa onnistutaan tehokkaasti hillitsemään niin, että se haittaa mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista.
Hallituksen asettamia rajoituksia puretaan vähitellen seuraavasti:
– Rajaliikenteen säädösperusteisia rajoituksia puretaan 14.5.2020 alkaen niin, että sallitaan Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne.
– Vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi suositella, ja ulkoministeriön matkustusohjetta jatketaan tältä osin. Sisäministeriö laatii tarkemman ohjeistuksen rajaliikenteen asteittaisesta avaamisesta. Suomi pitää tärkeänä, että rajaliikenteen rajoitusten purkutoimia koordinoidaan EU-tasolla.
– Ravitsemisliikkeiden asteittainen avaaminen aloitetaan 1.6.2020 edellyttäen, että nyt tehtävien rajoitusten purkamisen vaikutukset ja myöhempi yleinen epidemiologinen tilannearvio sitä tukevat. Tämä edellyttää lainsäädännön muokkaamista siten, että toiminnalle voidaan asettaa esimerkiksi asiakasmääriä ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia. Lainsäädäntöehdotukset tuodaan hallituksen käsittelyyn viimeistään 13.5.2020.
– Ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen.
– Urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin.
– Kirjojen ja muiden aineistojen uloslainaaminen kirstoista sallitaan välittömästi. Pieksämäellä lainaaminen on mahdollista, kun turvalliset ratkaisut ovat valmiit. Tästä tiedotetaan lähiaikoina.
– Seuraavat julkiset sisätilat avataan 1.6. alkaen hallitusti ja asteittain: valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.
– Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen kielletään hallituksen linjauksen mukaisesti 31.7.2020 asti.
– Kokoontumisrajoituksia on tarpeen edelleen asettaa. Epidemiologisen arvion perustella on mahdollista lieventää henkilömäärärajoitusta nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.
– 50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa. Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten huvipuistojen, eläintarhojen, kirjastojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa ohjauskirjeen aluehallintoviranomaisille näiden rajoitusten toimeenpanemiseksi tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tartuntatautilain nojalla.
– Lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, korkeakouluja ja vapaata sivistystyötä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5.2020 asti. Sen jälkeen 14.5. alkaen edellä mainittujen oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä. Lähiopetukseen on mahdollista palata hallitusti ja porrastetusti. Valtioneuvosto kuitenkin suosittelee, että yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa opetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä aikuisten perusopetuksessa jatketaan etäopetusta lukukauden loppuun. Pieksämäen lukio jatkaa suosituksen mukaisesti etäopetuksessa lukuvuoden loppuun 30.5. saakka.
– Taiteen perusopetuksen järjestämistä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti, jonka jälkeen näiden oppilaitosten tilat avataan vastaavasti lähiopetukselle.
– Etätyösuositus jatkuu toistaiseksi. Suositusta arvioidaan uudelleen kesän jälkeen.
– Yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa.
– Rajoitukset vierailuista sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä ovat voimassa toistaiseksi ja asiaa tarkastellaan seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä. Esimerkiksi hoivayksiköissä etsitään uusia käytäntöjä turvallisten sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi.
Kaupunki tiedottaa pian lisää uudelleen aukeavista ja käynnistyvistä palveluista.