Onnittelut Pieksämäki 450 vuotta!
Ajankohtaista / 20.09.2024Vietämme Pieksämäen kaupungin upeaa juhlavuotta! Olen saanut vierailla jo eri tapahtumissa juhlavuotemme kunniaksi. Työni aloitus on ollut vauhdikas ja mielenkiintoinen. Minut on otettu kaupungissa hyvin vastaan, josta olen todella iloinen.
Aloitin perehtymiseni kaupungin toimintaan viipymättä, kun rekrytointiprosessi osaltani alkoi. Otin seurantaan paikallismedian sekä olen tavannut johtoryhmää, valtuustoryhmiä ja muita kaupungin tärkeitä tahoja ja sidosryhmiä kesän ja alkusyksyn aikana. Haluan osaltani luoda avointa, luottamuksellista ja aitoa kanssakäymistä, josta myös yhteistyö saa pohjansa.
Haluan tuoda esille muutaman tärkeän asian kaupungin asukkaiden ja yritysten kannalta. Haluamme luoda työpaikkoja ja hyvinvoivaa toimintaympäristöä sekä ylläpitää kattavia peruspalveluja – ne luovat kestävää pohjaa tulevaisuudellemme. Kestävän kuntatalouden osalta meidän tulee tehdä nyt viisaita päätöksiä. Yritän omalta osaltani nostaa esille Pieksämäen vahvuuksia turvallisena elinympäristönä kauniissa puistokaupungissamme. Lisäksi yritysten mahdollisuuksien tukeminen mm. infran ja muun toimintaympäristön sekä asenneympäristön osalta on minulle tärkeää. Yhteisöllisyyden, inhimillisyyden sekä osallistumisen kokemus on meille jokaiselle tärkeä. Toivon, että pystymme yhdessä valtuutettujen, kaupungin henkilökunnan sekä johtoryhmän kanssa viemään päätöksillämme näitä asioita eteenpäin.
Positiivinen asenne ja muiden arvostaminen kuuluu meille kaikille, myös kun puhutaan kaupungin imagon luomisesta. Tässä meillä on työn sarkaa. Aion viitoittaa tätä tietä parhaani mukaan. Mutta yksin en tätä työtä pysty tekemään, joten haastan meistä jokaisen luomaan raikasta, positiivista kuntakuvaa!
Haluan onnitella Pieksämäkeä tulevaisuuden valinnoistaan. Olen vakuuttunut, että pystymme luomaan kasvua näillä aineksilla. Yhdessä työ konkretisoituu hyvinvoinniksi!
Emilia Savolainen, kaupunginjohtaja