Korona

Pieksämäellä 10 uutta koronatartuntaa

Pieksämäellä on todettu tänään 10 uutta koronatartuntaa. Myös sairaalahoidossa Essotessa on pieksämäkeläisiä. Tartuntojen jäljityksessä kaikki tämän viikon tartunnat on liitetty jo tunnettuihin tartuntaketjuihin, harrastuksiin tai yksityisiin juhliin viikko sitten.

– Odotettavissa on lisää koronatartuntoja viikonlopun aikana. Tilanne ei ole vielä selkeästi kääntynyt paremmaksi, mutta toivoa siitä on, toteaa vt. ylillääkäri Aino Rubini.

Tänään perjantaina on testattu Valonan vanhuspalveluyksikössä henkilökuntaa ja asukkaita lähemmäs 100.  Ketjuun liittyen selvät altistuneet on asetettu jo karanteeniin ja muun henkilöstön ja asukkaiden testaaminen on varotoimenpide, jolla kartoitetaan onko yksikköön mahdollisesti levinnyt korona.

– Toivomme tietysti, että tartuntoja ei löydy. Koko viikon testausmäärä tulee olemaan kaupungin testeissä noin 700, jatkaa Rubini.

Harjun koulun henkilökunnan testauksissa ei ole toistaiseksi löytynyt jatkotartuntoja. Karanteenit on kuitenkin ehdottomasti syytä noudattaa loppuun asti. Karanteenit on määrätty kaikille altistuneille, muuta henkilökuntaa on testattu vain varmuuden vuoksi.

Kaikkien oireisten on syytä hakeutua koronatestiin ja omaehtoisen karanteeniin oireisina. Kaikkia karanteeneihin määrättyjä oireettomia ei testata vaan oireettomien testauksia tehdään  harkinnan mukaan kohdennetusti.