Korona

Turvallista uutta vuotta!

Keskiviikon (30.12.) jälkeen Essoten alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, jotka sijoittuvat Mikkeliin ja Pieksämäelle. Joukossa on myös yksi sote-työntekijä, jonka johdosta muutamia Essoten henkilöstöön ja potilaisiin kuuluvia henkilöitä on asetettu karanteeniin.

– Ihan kuten joulun pyhinäkin, muistetaan juhlia rauhallisesti myös vuodenvaihdetta, turvallisuus edellä kohti vuotta 2021. Välttäkäämme kokoontumisia varsinkin sisätiloissa. Joulun aikana koronanäytteenottojen määrät notkahtivat, testiin pitäisi tulla pienistäkin oireista, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä muistuttaa.

Turvallisen uuden vuoden pääasioita:

– Jos olet flunssaoireinen, älä seurustele muiden kanssa, vaan hakeudu koronatestiin.

– Vietä uutta vuotta vain läheisimpien ihmisten seurassa ja sopimalla etukäteen turvallisuusasioista, kuten turvaväleistä ja hygieniasta.

– Noudata huolellista käsihygieniaa, pese kädet usein ja käytä käsidesiä. Tarvittaessa yski hihaan.

– Kaikkialla kodin ulkopuolella on syytä käyttää kasvomaskia.

– Ulkoilu on suositeltava tapa tavata muita ihmisiä turvaetäisyyksin.

– Etäyhteyksin on helppoa pitää yhteyttä tuttaviin, vaikkapa WhatsApp-videopuheluin.

– Hakeudu lievistäkin oireista koronatestiin, Mikkelissä testataan joka päivä, varaa aika essote-covid.eaika.fi tai soita Päivystysapuun 116 117.