Etusivu Osallistuminen suunnitteluun

Osallistuminen suunnitteluun

E-mail Print PDF
There are no translations available.

Kaavoituksen vireille tulo:
Kaavoituksen vireille tulosta ilmoitetaan kaavoituskatsauksessa tai erillisellä ilmoituksella paikallislehdessä, kaupungin ilmoitustaululla ja Pieksämäen kaupungin kotisivuilla osoitteessa www.pieksamaki.fi . Kaavoituksen vireille tulosta lähetetään kirje alueen ja ympäristön maanomistajille ja -haltijoille.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS):
Kaavoituksen alkaessa tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka kertoo mitä ollaan tekemässä, miten ja milloin  kaavan valmisteluun voi osallistua.
Osallisella on mahdollista tehdä huomautus suunnitelmaan sekä tehdä ehdotuksia alueen kehittämisestä ja rakentamisesta. Lisäksi osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää Etelä-Savon Ympäristökeskukselle neuvottelujen käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kuulutetaan kuten kaavoituksen vireille tulostakin.

Luonnos:
Kaavan valmistelun aikana varataan maanomistajille  ja kaikille niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelmien toteuttaminen saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaisille ja yhteisöille, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, tilaisuus lausua mielipiteensä suunnitelmista ja osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Luonnosvaiheen kuulemisesta kuulutetaan paikallislehdessä sekä kaupungin ilmoitustaululla. Siitä kerrotaan myös kaupungin www-sivuilla sekä kirjeitse alueen ja ympäristön maanomistajille ja -haltijoille.

Ehdotus:
Luonnosvaiheen kuulemisen jälkeen kaavaluonnokseen tehdään tarpeelliset tarkistukset ja valmistellaan ehdotukseksi, joka asetetaan ennen hyväksymistä julkisesti nähtäville. Tässä vaiheessa voivat osalliset ja kunnan jäsenet tehdä vielä muistutuksia. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan paikallislehdessä, kaupungin ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Muun kuin merkittävän kaavan hyväksyy tekninen lautakunta. Näistä päätöksistä on mahdollisuus valittaa Kuopion hallinto-oikeuteen. Viime kädessä kaavojen kiistakysymykset ratkaisee Korkein hallinto-oikeus (KHO). 

Asemakaavaprosessi (PDF)

Last Updated on Wednesday, 21 October 2009 09:19  

Google Translator


Info

There are no translations available.

Junaliikenteen ohella Pieksämäen elinkeinoelämää

hallitsevat kauppa ja muut palveluelinkeinot. Teollisuudesta saa elantonsa vajaa kolmannes pieksämäkeläisistä. Metalliteollisuus ja mekaaninen puunjalostus sekä hyvinvointipalvelut ovat johtavia aloja.