Aluehallitus jakoi lisäsäästöt Eloisan toimialoille
Ajankohtaista / 10.06.2024Valtion rahoituksen vähenemisestä johtuva Eloisan vaikea taloustilanne puhutti aluehallitusta, joka teki ensimmäisiä linjauksia lisäsäästöjen suhteen 10.6. Vuoden 2023 tilinpäätöksessä taseessa on kumulatiivista alijäämää 34,4 miljoonaa euroa. Talousennusteen mukaan hyvinvointialueelle kertyisi 74,8 miljoonan euron kumulatiivista alijäämää vuoden 2024 tilinpäätöksessä.
Alijäämien kattaminen edellyttää tämän vuoden talousarvioon sisältyvien 31,4 miljoonan säästöjen toteuttamista lisäksi lisäsopeutusta kahdelle seuraavalle vuodelle yhteensä 45,7 miljoonan euron verran.
Aluevaltuusto pääsee päättämään nyt tehdyistä linjauksista ja 27.5. esitetyistä tiloja koskevista esityksistä 17.6.
- Tässä vaiheessa aluehallitus jakoi sopeutukset toimialoittain. Sen jälkeen alkaa yksityiskohtainen valmistelu, jota on tehtävä todella huolella toimialojen kesken, jottei yhden toimialan säästö johda toisen menoihin. Ja palvelujen on pelattava muutosten aikana ja niiden jälkeen. Sen voi jo sanoa, että näin suuret säästöt merkitsevät merkittäviä muutoksia tavassa tuottaa palveluja, arvioi aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk).
Aluehallitus äänesti terveyspalvelujen sopeutuksen kokoluokasta. Sanni Saari (kesk) esitti esitti Tero Juutin (sit), Hannu Karvisen (kesk) ja Kirsi Visusen (ps) kannattamana, että terveyspalvelujen tavoitetta pienennetään 10 miljoonalla eurolla. Äänestyksessä oli esteellisyyksien toteamisen jälkeen mukana viisi hallituksen varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä. Äänin 6-5 hyvinvointialuejohtajan päätösesitys jäi voimaan.
Konkreettiset säästötoimenpiteet on tarkoitus tuoda aluevaltuuston hyväksyttäväksi syyskuun kokoukseen.
- Eloisalaiset voivat mennä rauhallisin mielin kesälomille. Vasta syyskuun jälkeen siis tiedämme varmasti, millaisia toimenpiteitä on käytännössä tulossa. Pidämme henkilöstön tietysti tästä kaikesta hyvin ajan tasalla, sanoo hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.
Uudet sopeutustoimet, yhteensä 25 miljoonaa euroa vuodelle 2025 ja 20,7 miljoonaa euroa vuodelle 2026, esitetään kohdennettavaksi toimialoittain seuraavasti:
2025 | 2026 | Yhteensä | |
Sosiaalipalvelut | 2,20 | 3,50 | 5,70 |
Ikääntyneiden palvelut | 1,16 | 4,00 | 5,16 |
Terveyspalvelut | 13,36 | 8,30 | 21,66 |
Pelastus- ja turvallisuuspalvelut | 2,70 | 0,00 | 2,70 |
Konsernipalvelut | 5,58 | 4,90 | 10,48 |
Yhteensä | 25,00 | 20,70 | 45,70 |
- Isoin osa säästöistä aiotaan tällä kertaa tehdä terveyspalveluihin. Se on toimialoista suurin, noin 40 prosenttia Eloisan taloudesta ja sieltä on konsulttiarvioissa löydetty myös eniten sopeutettavaa, Seppälä kertoo.
Konsernipalveluissa huomattava osuus säästötavoitteesta muodostuu eri toimialojen käytössä olevien tilojen vuokrakustannuksiin tavoiteltavasta kustannustason laskusta. Hyvinvointialueen vuokraamia toimitiloja koskevat linjaukset tulevat aluevaltuuston hyväksyttäväksi omana asiakohtanaan aluehallituksen 27.5.2024 tekemän päätöksen pohjalta.
- Nämäkään esitetyt lisäsäästötoimenpiteet eivät yllä kertyväksi arvioidun kumulatiivisen alijäämän kattamiseen vuoden 2026 loppuun mennessä. Tähtäämme taloussuunnitelman mukaiseen noin 10 miljoonan euron ylijäämään vuonna 2025. Kumulatiivisen alijäämän kattaminen vuoden 2026 loppuun mennessä edellyttäisi lisäksi noin 56 miljoonan euron kertaluonteista lisäsäästöä tai -tuloa vuoden 2025–2026 aikana. Etsimme tähänkin ratkaisua, taloudesta vastaava konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä
Lue lisää sopeutuksista täältä:
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024220-5
Sairaaloiden työnjakoa pohtiva työryhmä nimettiin
Aluehallitus nimesi viisi henkilöä Etelä-Savon sairaaloiden työnjakoa miettivään työryhmään. Valituiksi sairaalapalvelutyöryhmään tulivat Anna-Kristiina Mikkonen (sd), Seija Puputti (liik), Ari Hänninen (kok), Heikki Laukkanen (kesk) ja Tapio Honkamaa (kesk).
Työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Lisäksi asemansa perusteella hyvinvointialuejohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus työryhmän kokouksissa.
- Sairaaloiden työnjakoa selvitetään ja suunnitellaan viranhaltijatyönä maakunnan laajuisesti sairaala- ja päivystysverkosta annetun lakiesityksen pohjalta. Työryhmä osallistuu muun muassa sairaala- ja päivystysverkosta annetun lakiesityksen lausunnon valmisteluun, kuvailee työryhmän asemaa aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen.
Työryhmän toimikausi jatkuu vuoden 2024 loppuun. Hyvinvointialuejohtaja valtuutettiin nimeämään työryhmään tarpeelliseksi katsomansa määrän valmistelijoita.
Työryhmän jäsenten mahdollisista esteellisyyksistä oli pyydetty Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n lausunto.
Lue lisää sairaalapalvelutyöryhmästä täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024220-11
Sosiaali- ja potilasasiamiehet saivat 1603 yhteydenottoa
Etelä-Savon hyvinvointialueen sosiaali- ja potilasasiamiehille tuli vuonna 2023 yhteensä 1603 eri asiaan liittyvää yhteydenottoa. Yhden asian käsittelyyn voi liittyä useita puheluja, käyntejä ja viestejä, joten asiakaskontaktien kokonaismäärä on jonkin verran suurempi.
Selvitys sosiaali- ja potilasasiamiestoiminnasta vuodelta 2023 annettiin tiedoksi aluehallitukselle.
- Vuonna 2022 Essoten ja Sosterin alueilla yhteydenottoja 1873, joten ainakaan yhteydenotot eivät lisääntyneet hyvinvointialueen aloitettua toimintansa, vaikka tilastointitapa olikin hieman erilainen edellisenä vuonna, kertoo sosiaali- ja potilasasiavastaava Anna-Liisa Valkama.
Yhteydenotot painottuivat terveydenhuoltoon, jota koski 1143 yhteydenottoa. Sosiaalipalveluja koskevia yhteydenottoja tuli viime vuonna 148 kappaletta, ikääntyneiden palveluihin liittyviä 109 kappaletta ja konsernipalveluihin liittyviä 90 kappaletta. Myös varhaiskasvatukseen liittyvät asiat kuuluvat sosiaali- ja potilasasiamiehen työnkuvaan, mutta niihin liittyviä yhteydenottoja tuli vain viisi.
Sosiaali- ja potilasasiamiespalvelun piiriin kuulumattomia yhteydenottoja tuli 108 kappaletta ja ne koskivat esimerkiksi muiden hyvinvointialueiden palveluja, edunvalvontaa sekä Kelan palveluja.
- Syynä yhteydenottoon oli useimmiten hoito ja menettely, 775 kappaletta. Seuraavaksi eniten kysyttiin potilasvahinkoepäilyihin tai potilasvahinkoprosessiin liittyvistä asioista, 320 yhteydenottoa. Usein samaan yhteydenottoon liittyi useampia syitä: asiakas haluaa esimerkiksi tarkastaa potilastietonsa ja sen jälkeen tehdä muistutuksen tai potilasvahinkoilmoituksen, Valkama kertoo.
Sosiaali- ja potilasasiamiehille tulleiden yhteydenottojen perusteella palvelut ovat hyvinvointialueen ensimmäisenä vuonna jatkuneet vielä pääosin ennallaan, mutta monia pienempiä muutoksia mm. työnjaon, aukioloaikojen ja puhelinpalvelun suhteen on jo toteutettu. Asiakkaat eivät välttämättä ole enää tavoittaneet puhelimitse tuttua työntekijää.
- Asiakkaat sekä sosiaali- että terveydenhuollossa ovat luonnollisesti huolestuneita, kun palveluihin tulee muutoksia. Hyvä tiedottaminen muutoksista on tärkeää. Myönteistä kehitystä on tapahtunut digi- ja etäpalvelujen lisääntymisenä ja monipuolistumisena. On tärkeää, että asiakkaat pystyvät hoitamaan esimerkiksi chat-palvelun kautta mahdollisimman monia asioita, jotta myös lähipalveluja on jatkossakin tarjolla niille, jotka niitä tarvitsevat, toteaa sosiaali- ja potilasasiavastaava Heli Korhonen.
Lyhyet hoitojonot erikoissairaanhoidon kiireettömään hoitoon pääsyssä Etelä-Savon hyvinvointialueella ovat johtaneet siihen, että hoitoon pääsyyn liittyen ei ole juurikaan tullut yhteydenottoja.
Vuoden 2024 alusta sosiaali- ja potilasasiamiesten nimeke on muuttunut sosiaali- ja potilasasiavastaavaksi, mutta tehtävät ovat säilyneet pitkälti ennallaan. Muutos on tullut kuitenkin siihen, että sosiaali- ja potilasasiavastaavien toiminta järjestetään nyt kokonaan julkisena palveluna hyvinvointialueilla myös yksityisten terveydenhuollon palveluntuottajien osalta.
Lue koko selvitys sosiaali- ja potilasasiamiestoiminnasta vuodelta 2023 täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/kokous/2024208-5-58400.PDF
Viranhaltijoiden itsearviointi nosti esiin tekijöiden niukkuuden
Aluehallitus merkitsi tiedoksi viranhaltijoiden itsearvioinnin.
Itsearvioinnin perusteella parhaiten toteutuu päätöstenmukainen toimeenpano. Vastaajista peräti 96 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä väitteen ”Toimeenpano tehdään päätösten mukaisesti” kanssa. Heikoiten puolestaan toteutuu viranhaltijavalmistelun resursointi. Noin 60 prosenttia vastaajista oli eri mieltä väitteen ”Viranhaltijoiden valmisteluresurssit ovat riittävät” kanssa.
Viranhaltijoiden itsearviointi on osa prosessia, joka alkoi vuoden 2024 talousarvion käsittelyssä. Tuolloin nousivat esiin konsernipalveluihin kohdistuneiden suurten säästötoimien riski.
Valtuustokäsittelyn aikana aluevaltuutettu Eero Sistosen (kesk) esityksestä talousarvioon tuli lisäyksiä, joiden mukaan Eloisan on tavoiteltava hallinnon laadun parantamista ja arviointia.
Aluevaltuuston päätöksen toimeenpanemiseksi Etelä-Savon hyvinvointialueelle toteutettiin viranhaltijatyöskentelyn itsearviointi yhdessä FCG Oy:n kanssa huhtikuussa 2024. Kyselyn kohderyhmänä olivat ovat toimielinten esittelijät, toimialajohtajat, palvelualuejohtajat/päälliköt, hallinnollista valmistelua tekevät asiantuntijat, sihteerit, assistentit ja koordinaattorit.
Vastauksia annettiin yhteensä 28, joista 17 oli konsernipalveluista ja loput muilta toimialoilta. Tulokset raportoitiin keskiarvoina ja jakaumina, yksittäisen vastaajan mielipide ei tule esille. Avoimet kysymykset raportoidaan pääosin käsittelemättöminä.
- Kyselyn perusteella valmistelemme kehittämistoimenpiteinä mallin päätösten ennakkovaikutusten arvioimiseksi, täsmennämme asioiden valmisteluprosessia ja tehtäväjakoa toimielinten kokouksiin sekä järjestämme lisäkoulutusta hallinnollisten tehtävien hoitamiseen, kertoo konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä.
Lue lisää viranhaltijoiden itsearvioinnista täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024220-10