Esedulla yhteishaussa lähes 500 opiskelupaikkaa Mikkelissä ja Pieksämäellä

Etelä-Savon ammattiopisto Esedulla on tarjolla yhteishaussa lähes 500 opiskelupaikkaa Mikkelissä ja Pieksämäellä. Pieksämäellä aloituspaikkoja on hieman yli 100. Valtakunnallinen yhteishaku ammatilliseen ja lukiokoulutukseen alkaa tiistaina 21.2. ja päättyy 21.3.2023.

Tiettyihin ammatillisiin perustutkintoihin tutkintoihin on tullut uudistuksia vuoden 2022 syksynä, jonka vuoksi tutkintojen nimikkeet ovat muuttuneet. Esimerkiksi aiemmin autoalan nimellä tunnettu perustutkinto on nykyään ajoneuvoalan perustutkinto. Ajoneuvoalalla Esedulla Pieksämäellä voi opiskella automekaanikoksi.

Ammatillisten perustutkinto-opintojen lisäksi opiskelijalla on mahdollista suorittaa myös ylioppilastutkinto. Kahden tutkinnon opinnoista kiinnostuneet hakevat yhteishaussa Eseduun. Lukio-opintoihin haetaan opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä.

Esedulla on mukana yhteishaussa myös Tutkintoon valmentava koulutus eli TUVA Mikkelissä. Tuvan opinnot sopivat niille, jotka ovat suorittaneet peruskoulun tai joilla on suomalaista perusopetusta vastaavat tiedot ja taidot, mutta haluavat korottaa perusopetuksen arvosanoja tai eivät vielä tiedä mihin opintoihin haluavat jatkaa.

Hakemiseen liittyvissä asioissa auttavat Esedun HakuPisteet Mikkelissä ja Pieksämäellä. Yhteishaussa haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Täyttämättä jääneet opiskelupaikat tulevat jatkuvaan hakuun. Valituille opiskelijoille ilmoitetaan valinnasta aikaisintaan 29.6.2023. Opinnot alkavat ensi elokuussa.

Lisätietoja: https://esedu.fi/hakijalle/yhteishaku/