Etelä-Savon aluevaltuuston ensimmäinen kokous on 1.3.2022

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit on käyty. Etelä-Savon asukkaiden suorilla vaaleilla valitsemat 59 aluevaltuutettua päättävät jatkossa eteläsavolaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Aluevaltuuston ensimmäinen kokous järjestetään etäkokouksena.

Etelä-Savon hyvinvointialueen uusi 59-jäseninen aluevaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 1. maaliskuuta 2022 etäkokouksena.

  • Etäkokousjärjestely on terveysturvallisuuden vuoksi. Valtuutettuja on suuri joukko ja koronaepidemia on tällä hetkellä akuutissa vaiheessa. Koemme, että riskit kannattaa minimoida, Etelä-Savon hyvinvointialueen muutosjohtaja Sami Sipilä

Etäyhteyksien toimivuuden varmistamiseksi valtuutetuille tarjotaan mahdollisuus osallistua etäkokoukseen myös pelastuksenlaitoksen työtiloista, joita on eri puolilla hyvinvointialuetta.

Ensimmäisessä kokouksessa on paljon päätettävää

Ensimmäisessä kokouksessaan 1.3. aluevaltuutetut valitsevat keskuudestaan puheenjohtajiston, aluehallituksen ja tarkastuslautakunnan.

Valtuutetut päättävät myös mm. hyvinvointialuejohtajan viran perustamisesta, kelpoisuusehtojen määrittämisestä ja muista hyvinvointialuejohtajan hakuun liittyvistä ratkaisuista.

Lisäksi kokouksessa nimetään vt. hyvinvointialuejohtaja, joka hoitaa tehtävää, kunnes varsinainen hyvinvointialuejohtaja on valittu ja ottanut viran vastaan.

Aluevaltuuston varsinaisesta kokouspaikasta ei ole vielä päätöstä 

Myös fyysisestä kokouspaikasta on jatkoa varten käyty keskustelua. Sipilä kuitenkin korostaa, että kokoontumispaikasta ei ole vielä mitään päätöstä.

  • Kunhan korona hellittää, voi olla, että läsnä-kokouksia tullaan pitämään eri puolilla hyvinvointialuetta. Jatkossakin hyvin todennäköisesti hyödynnetään silti myös etäkokouksia, Sipilä sanoo.

Perehdytystä aluevaltuutetuille jo helmikuussa

Aluevaltuutetut perehtyvät hyvinvointialueen toimintaan etänä järjestettävissä seminaareissa keskiviikkona 16.2. ja tiistaina 22.2.

  • Perehdytämme aluevaltuutetut hyvinvointialueen toimintaan ja asioihin, joista valtuutetut tulevat ensimmäisessä kokouksessaan päättämään, Sipilä kertoo.

Aluevaltuuston kokoonpano on tarkistettu ja vahvistettu keskiviikkona 26.1., jolloin aluevaalilautakunta julkistaa varsinaiset tulokset. Tämän jälkeen aluevaltuutetuille toimitetaan tabletit ja tarvittavat järjestelmät työskentelyä varten. Seminaareissa 16.2. ja 22.2 perehdytetään myös niiden käyttöön. Seminaarit eivät ole yleisölle avoimia.

Aluevaltuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia

Aluevaltuuston kokousta voi seurata kuka tahansa aiheesta kiinnostunut. Etäkokouksen linkki tullaan julkaisemaan yleisölle kokouksen kuulutuksissa lehdissä ja mm. Etelä-Savon hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa www.etela-savo.fi. Linkistä kokousta voi seurata suorana verkosta.


Lisätiedot

Sami Sipilä
muutosjohtaja
044 770 0577
sami.sipila@etela-savo.fi