Koronatestausta lisätty Pieksämäellä
Ajankohtaista / 27.04.2020Koronavirustilanne Pieksämäellä on edelleen vakaa ja rauhallinen.
THL:n päivittämän ohjeen mukaan koronavirustestaukseen tulisi nyt ohjata lieväoireisiakin potilaita. Myös Pieksämäellä on lisätty näytteenottokapasiteettia. Kohdentamatonta oireettoman väestön testausta ei kuitenkaan tehdä. Näytteenotot tehdään pääsääntöisesti arkisin ajanvarauksella Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen drive in-pisteellä kiirevastaanoton edustalla Sairaalantien puolella.
Jos epäilet koronavirustartuntaa, ole aina ensin yhteydessä terveyskeskuksen vastaanotoille puh.015 788 4431 arkisin klo 8-14. Jos oireesi pahenevat ja tarvitset kiireellistä hoitoa virka-ajan ulkopuolella soita 116 117. Hätätilanteessa soita 112.
Vaikka koronatestaustuloksesi olisi negatiivinen, suosittelemme kaikkia hengitystieoireisia pysymään kotona siihen asti, kunnes on ainakin yksi oireeton päivä. Testissä on pieni mahdollisuus saada virheellinen negatiivinen tulos.
Muiden kuin koronaan liitettävien oireiden ja sairauksien hoito on keskitetty virka-aikaan Tapparakadun puolelle terveyskeskuksen vastaanotoille. Tuolle alueelle ei saa tulla lievissäkään ylähengitystieoireissa, eikä ilman ajanvarausta. Näin pystymme tarjoamaan vastaanottoja välttämättä tarvitseville iäkkäille ja pitkäaikaissairaille turvallisemman mahdollisuuden saada hoitoa paikan päällä terveyskeskuksessa.
Perusturvassa lisätään myös etäasiointimahdollisuuksia. Viime viikkoina henkilökuntaa on koulutettu chat-palvelusta ja etävastaanotoista. Uudet palvelumuodot otetaan käyttöön toukokuun aikana. Asiasta tiedotetaan lisää lähempänä aloitusta.