Pieksämäellä 10 uutta koronatartuntaa – Essoten alueella tartunnat edelleen kasvussa

Viikonlopun jälkeen Pieksämäellä on todettu 10 uutta koronatartuntaa.

Essoten alueella koronatartunnat ovat kasvaneet edelleen rajusti ja alueella todettiin viime viikon aikana 431 koronavirustartuntaa. Kolmannen rokotteen on saanut jo 46 prosenttia koko alueen väestöstä ja korkea rokotuskattavuus alkaa näkyä, sillä viime viikkojen aikana sairaalahoidossa on ollut vain korkeintaan kolme koronatautia sairastavaa kerrallaan.

Terveyspalvelujen johtajan Santeri Seppälän mukaan tartuntojen jäljitys vielä toimii ja epidemian laajenemista on hillinnyt kontaktien määrän vähentyminen tartunnan saaneiden keskuudessa.

Mikäli tietää altistuneensa koronatartunnalle ja vaikkei virallista yhteydenottoa olisi vielä tullut, tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja välttää sosiaalisia kontakteja.

Koronavirukseen viittaavien oireiden ilmaantuessa tulee hakeutua viipymättä testiin. Muista myös huolehtia turvaväleistä ja käytä maskia, mikäli turvavälien pitäminen ei onnistu.