Korona

Pieksämäellä rokotettu jo noin 1500 henkilöä – rokotuksia jatketaan

Tietoa koronarokotuksien etenemisestä:

Koronarokotuksia on annettu Pieksämäellä jo noin 1500 henkilölle ja lisäksi 200 henkilöä on saanut tehosterokotuksen.

Yli 85-vuotiaiden ja heidän iäkkäiden puolisoidensa ja samassa taloudessa asuvien omaishoitajien rokotukset ovat käynnissä. Yli 85-vuotiaat voivat varata rokotusajan ti-pe klo 9-13 välillä auki olevasta koronarokotusten ajanvarausnumerosta, 015 788 4430. Numero toimii takaisinsoittona. Puhelimessa on ruuhkaa, joten takaisinsoitto voi tulla vasta päivä-parin päästä tai viikonlopun jälkeen.

80-84-vuotiaiden rokotusten puhelinajanvaraus aukeaa 2.3. Tuolloin rokotteen saa myös iäkäs (yli 70-vuotias) puoliso ja samassa taloudessa asuva omaishoitaja.

70-79-vuotiaiden ajanvaraus aukeaa todennäköisesti huhtikuussa. Tiedotamme tästä tarkemmin myöhemmin.

16-70-vuotiaiden riskiryhmiä rokotetaan tällä hetkellä kutsumalla riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä rokotukseen, jos tiedot saadaan potilastietojärjestelmästä. Valitettavasti kaikkia rokotettavia riskiryhmiä ei saada potilastietojärjestelmistä.

Vielä ei ole tiedossa, milloin alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotusten ajanvaraus avataan netti- ja puhelinajanvarauksena.

Kotihoito rokottaa myös asiakkaitaan omilla rokotuspisteillään, mutta kotihoidolla ei ole mahdollisuutta laajamittaiseen rokottamiseen kotona. Rokotteiden säilytys, kuljetus ja annostelu ovat vaativampia kuin esimerkiksi influenssarokotteiden. Asumispalveluyksiköiden asukkaat pyritään rokottamaan ensisijaisesti asumispalveluyksiköissä.