Pieksämäellä todettu tällä viikolla vain yksi uusi koronatartunta maanantaina tiedotetun kahden sijaan

Edellisessä koronatiedotteessa (4.10.) oli virheellisesti kerrottu kahdesta tartunnasta. Kyseessä oli kuitenkin yksi tartunta, jonka tiedot tulivat meille kaksi kertaa. Pieksämäellä on siis todettu tällä viikolla vain yksi uusi koronatartunta.

Lähialueilla tautia on edelleen paljon liikkeellä ja niistä meillekin voi tulla karanteeneja ja uusia tartuntoja. Tauti leviää nyt erityisesti rokottamattomien keskuudessa. Maskia suositellaan käytettäväksi edelleen paikoissa, joissa on paljon ihmisiä ja turvavälien pitäminen on hankalaa. Kouluissa maskisuositus on voimassa syyslomaan, eli viikolle 43 asti.

Käsihygieniasta huolehtiminen ja turvavälien pitäminen torjuvat tehokkaasti viruksien tarttumista ja niistä on hyvä huolehtia edelleen. Vaikka rajoitukset poistuivat ja tilanne on rauhallinen, voi muutos huonompaan tapahtua nopeasti.