Pieksämäellä todettu yksi uusi koronatartunta, Essoten koronanyrkki päätti pitää alueen edelleen kiihtymisvaiheessa

Pieksämäellä on eilen todettu yksi uusi koronatartunta jo karanteenissa olleella henkilöllä. Altistumisia ei ole tapahtunut karanteenista johtuen.

Eilen kokoontunut Essoten koronanyrkki päätti pitää alueen edelleen kiihtymisvaiheessa. Vaikka tartuntojen määrä on vähentynyt, on altistuneita paljon. Kiihtymisvaiheen suositukset pysyvät siis voimassa edelleen. Koronanyrkki pohtii alueen tilannetta uudelleen ensi viikolla.

Maskin käyttöä sekä sisä- että ulkotiloissa suositellaan vahvasti, mikäli turvavälien pitäminen ei onnistu. Huolellinen käsien pesu ja käsidesin käyttö tulee myös muistaa, kuten myös sosiaalisten kontaktien vähentäminen. Myös etätyötä suositellaan tehtäväksi aloilla, joilla se työnkuvan kannalta on mahdollista.