Korona

Pieksämäki lieventää koronarajoituksia

Tämän vuoden puolella Pieksämäeltä on löytynyt yksi uusi koronapositiivinen. Tartunta on todettu asukkaalla samassa kerrostalossa, johon on jo tiedotettu liittyneen aikaisempia tartuntoja. Osa näistä aikaisemmin todetuista tartunnoista on pystytty yhdistämään kerrostaloon vasta viime viikolla. Mahdollisia tartuntareittejä kerrostalossa selvitetään nyt yhteistyössä ympäristöterveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa.

– Koronatilanne näyttää menevän parempaan päin ja ihmiset noudattavat rajoituksia, toteaa Pieksämäen kaupungin vt. johtava ylilääkäri Aino Rubini. – Joululoman vaikutukset epidemian etenemiseen näkyvät tulevina viikkoina.

Koronarokotukset on aloitettu Pieksämäellä 31.12. Ensimmäisenä rokotetaan omia työntekijöitä, Essoten ensihoitajia, ISLAB:in näytteiden analysoijia sekä Valonan henkilökuntaa ja asukkaita. Tämän jälkeen rokotuksia laajennetaan myös muihin ikääntyvien asumispalveluiden yksiköihin.

– Helmi-maaliskuun vaiheessa pääsemme ehkä yleisten riskiryhmien rokottamisiin. Siinä vaiheessa, kun siirrymme kotona asuvien riskiryhmäläisten rokottamisiin, tiedotamme kuntalaisia monikanavaisesti. Tässä vaiheessa ei kannata terveyskeskuksesta asiaa kysellä, sillä lisätietoa ei ole antaa, Rubini muistuttaa.

Pieksämäellä on tähän asti ollut voimassa koronaviruksen leviämisvaiheen rajoitukset. Kaupungin valmiusryhmä päätti tänään maanantaina 4.1., että paikkakunnalla voidaan ottaa käyttöön muiden Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntien lailla kiihtymisvaiheen rajoitukset. Tämä tarkoittaa joitakin lievennyksiä rajoitusten ja suositusten suhteen. Essoten antamat kiihtymisvaiheen ohjeet ovat voimassa ainakin 11.1. saakka.

Koronaviruksen kiihtymisvaiheen suositukset Pieksämäellä:

Yleisötilaisuudet

Kaupunki ei järjestä yleisötilaisuuksia. Tämä koskee sekä sisä- että ulkotiloja. Lisäksi kaupunki kieltää tilojensa käytön yleisötapahtumiin.

Yksityistilaisuuksia suositellaan vältettäväksi, jos mahdollista.  Jos tilaisuus painavista perusteista (esim. hautajaiset) järjestetään, osallistujien määrä tulisi rajata 20 henkilöön, osallistujien tulisi käyttää maskeja koko tilaisuuden ajan ja turvavälit tulisi huomioida. Ruoka- tai juomatarjoiluja ei tulisi järjestää näissä tilaisuuksissa.

Kaupungin palvelut, liikuntatilat ja koulut

Kulttuurikeskus Poleeni ja kirjastot ovat avoinna, mutta 20 henkilön rajoituksella. Kirjastoissa ei järjestetä omatoimiaikoja. Tarkemmista toimintamuutoksista tiedotetaan erikseen.

Koulujen liikuntatilat on suljettu kaikilta koulun ulkopuolisilta käyttäjiltä. Tämä koskee kaikenikäisiä käyttäjiä, myös kaikkia urheiluseuroja.

Liikuntahallit ovat kiinni kaikilta muilta käyttäjiltä paitsi alle 12-vuotiailta. Maksimiosallistujamäärä on 20 henkilöä. Rajoitus koskee kaikkia liikuntahalleja eli Urheilutaloa, Kontiopuiston liikuntahallia, Virtasalmen Ojintaloa ja Jäppilän monitoimitaloa. Lasten harrastustoiminnassa on erityisesti huomioitava, että lasten huoltajat haku- ja noutotilanteissa noudattavat hygieniaohjeita, huolehtivat turvaväleistä ja käyttävät maskia kohtaamisissa.

Uimahalli suljetaan kokonaan. Hallin kaikki tilat suljetaan ja tämä koskee kaikkia asiakkaita ja käyttäjäryhmiä, myös koulujen uinninopetusta.

Jäähalli suljetaan kaikilta muilta käyttäjiltä paitsi alle 12-vuotiailta. Maksimiosallistujamäärä on 20 henkilöä.

Ulkoliikuntapaikat, joissa harrastetaan ryhmämuotoista toimintaa, ovat käytettävissä enintään 18-vuotiaille käyttäjille. Maksimiosallistujamäärä on 20 henkilöä. Aikuisten ryhmissä tapahtuvaa liikuntaa tulee välttää myös ulkoliikuntapaikoilla.

Veturitori avataan kuntalaisille.

Nuorisotilat ja Ohjaamo Pientare avaavat ovensa 11.1. Tiloissa voi olla maksimissaan 20 henkilöä kerralla. Kaikkien yli 15-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia.

Pieksämäen lukio siirtyy takaisin lähiopetukseen. Myös syyslukukauden loppuun asti etäopetuksessa ollut Kontiopuiston koulu palaa lähiopetukseen. Koulut tiedottavat hygieniasuosituksista huoltajia, opiskelijoita ja henkilöstöä erikseen.

Seutuopiston lukukausi käynnistyy viikolla 2. Opiskelijoita tiedotetaan erikseen.

Latomon palvelupiste on auki normaaliin tapaan ma-pe klo 9-15. Kanttilan palvelupiste on suljettu. Kaavoja pääsee tarkastelemaan soittamalla palvelusihteerille, puh. 044 799 5334.

Pieksämäen kaupungin henkilöstöllä on voimassa tammikuun loppuun asti etätyösuositus, jonka mukaan etätyötä voi tehdä, niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista, 5 päivää viikossa.

Maskisuositus

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi kaikissa kohtaamisissa kodin ulkopuolella. Tämä koskee myös lasten vienti- ja hakutilanteita kouluista, varhaiskasvatuksesta sekä harrastustoiminnoista. Hygieniaohjeet ja turvavälit on muistettava silloin, kun kohtaamista ei voi välttää.