Toiminta-avustukset ja apurahat haettavissa tammikuun ajan

Pieksämäen kaupunki julistaa haettavaksi toiminta-avustukset, apurahat ja Jenny Perman rahaston avustukset vuodelle 2023. Avustukset julistetaan haettavaksi ehdollisena, kunnes lautakunnat ovat hyväksyneet käyttötalousarvion.

Hakumenettely

Toiminta-avustuksia, apurahoja ja Jenny Perman rahaston avustuksia voi hakea tammikuun ajan 1.1.2023 alkaen sähköisellä lomakkeella. Hakuaika päättyy 31.1.2023 klo 15. Hakemusta ei voi täyttää hakuajan päätyttyä.


Lomakkeeseen pääset myös tästä (avautuu 1.1.2023 klo 8).


Toiminta-avustukset ja apurahat

Kulttuuri- ja vapaa-aika lautakunta

Kulttuuritoimintaan 45 000 €
Myönnetään toiminta-avustuksia pieksämäkeläisille ja Pieksämäellä kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille sekä apurahoja yhteisöille, ryhmille ja yksityisille taiteenharjoittajille. Osa avustussummasta voidaan myöntää kulttuuritapahtuman järjestämiseen osallistavan budjetoinnin mukaisesti.

Liikuntatoimintaan 70 000 €
Myönnetään toiminta-avustuksia pieksämäkeläisille liikuntajärjestöille. Osa avustussummasta voidaan myöntää tapahtuman järjestämiseen osallistavan budjetoinnin mukaisesti.

Opetuslautakunta

Nuorisotoimintaan 29 100 €
Myönnetään toiminta-avustuksia nuorisoyhdistyksille sekä pieksämäkeläisille nuorisoryhmille.

Kaupunginhallitus 30 000 €
Pieksämäen kaupungin perusturvalautakunta on aiemmin päättänyt sote-järjestöille myönnettävistä avustuksista. Perusturvalautakunta lakkaa 1.1.2023 hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa. Sote-järjestöjen avustuksista päättäminen kuuluu jatkossa kaupunginhallitukselle (kaupunginhallitus 10.10.2022 § 221). Toiminta-avustuksia myönnetään yhdistyksille ja yhteisöille, joiden kotipaikka ja toiminta ovat Pieksämäellä tai joiden säännöllinen toiminta sijoittuu Pieksämäelle.

Lisätietoja
Kulttuuri Tiina Silvast-Törrönen, puh. 044 388 3413
Liikunta Jari Honkanen, puh. 044 788 4426
Nuoriso Seija Laitinen, puh. 044 088 2470
Kaupunginhallitus Teija Skön, puh. 044 588 2201
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@pieksamaki.fi.


Jenny Perman rahaston avustukset

Jenny Perman rahaston avustuksia ja apurahoja voivat hakea Pieksämäen kaupungissa toimivat eri kulttuurialoja edustavat yhteisöt ja lahjakkaat pieksämäkeläiset taiteen harrastajat sekä kaupungista kotoisin olevat lahjakkaat, vähävaraiset korkeakouluopiskelijat.

Lisätietoja
Anu Pöyhönen
puh. 044 799 5520
anu.poyhonen@pieksamaki.fi