Arkisto joulukuu 2021

Blogi / 21.12.2021

Hyvällä yhteistyöllä menestyvien kuntien joukkoon

Valtuuston viimeisessä kokouksessa hyväksyttiin alkaneen valtuustokauden strategia. Valtuutettujen puheenvuoroissa kiiteltiin strategiaprosessia, jonka aikana asukkailla, päättäjillä ja eri sidosryhmillä on ollut mahdollisuus osallistua sekä tulla kuulluiksi. Kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyssä strategialuonnokseen tuli vain vähäisiä muutoksia. Ne paransivat osaltaan strategian antamaa viestiä. Muotoilut koskivat esteettömyyden sekä laaja-alaisen kaupungin kylien ja maaseudun huomioimista. Strategioita pystytään laatimaan ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 20.12.2021

Pieksämäellä todettiin viikonloppuna yksi uusi koronatartunta – Avin päätökset tulivat voimaan tänään ja THL:n rokotussuositukset muuttuvat

Pieksämäellä todettiin viikonloppuna yksi uusi koronatartunta jo karanteenissa olleella henkilöllä. Tartunnasta ei siis ole julkisia altistumispaikkoja. Koko Essoten alueella todettiin viime viikon aikana 94 koronatartuntaa, mikä on eniten koko pandemian aikana. Tautia siis liikkuu todella paljon ja tartunnan voi saada hyvinkin helposti. Joulun aikaan sukulaisia ja ystäviä tulee tavata vain terveenä. Kotitesteillä voi ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 20.12.2021

Pieksämäellä arki sujahtaa turvallisesti raiteilleen – tutustu kaupungin uuteen strategiaan 2022-2030

Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden strategian 13.12.2021, jossa on määritelty strategiset päämäärät vuoteen 2030 ja valtuustokautta koskevat tavoitteet vuoteen 2025. Strategisina päämäärinä vuoteen 2030 ovat kestävä kuntatalous, palvelujen tarjoaminen keskustassa ja kylillä, viihtyisien asuinympäristöjen kehittäminen sekä asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen. Lue koko strategia tästä.   Lue lisää

Ajankohtaista / 17.12.2021

Pieksämäellä todettu seitsemän uutta koronatartuntaa – Avilta uusia kokoontumisrajoituksia voimaan maanantaina

Pieksämäellä on todettu eilisen tiedotteen jälkeen seitsemän uutta koronatartuntaa, suurin osa sairastuneista on ollut jo karanteenissa. Yksi sairastuneista ei ole ollutkaan paikkakunnalla, mutta tartunta kirjataan Pieksämäelle kotikunnan mukaan. Itä-Suomen Aluehallintovirasto antoi tänään uusia rajoituksia Essoten sairaanhoitopiirin alueelle. Rajoitukset tulevat voimaan 20.12. alkaen. Kokoontumisrajoitus laajeni koskemaan kaikkia aikuisten kokoontumisia, myös harrastuksia ja vapaa-aikaa. Kokoontumisrajoitus kiristyi... Lue lisää

Ajankohtaista / 16.12.2021

Pieksämäellä on ilmennyt kaksi uutta koronatartuntaa – paljon altistuneita ja karanteeneja

Pieksämäellä on eilisen tiedotteen jälkeen todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Toinen sairastunut oli jo karanteenissa ja toisesta on määrätty karanteeniin 22 henkilöä ja 33 on altistunut. Kaikki altistuneet on tavoitettu. Tauti liikkuu nyt aktiivisesti sekä rokotettujen että rokottamattomien keskuudessa. Oireet voivat olla erittäin lieviä, joten omaa oloaan kannattaa tarkkailla huolellisesti ja hakeutua testiin heti, jos... Lue lisää

Ajankohtaista / 15.12.2021

Pieksämäki siirtyi koronaviruksen leviämisalueelle Essoten mukana – seitsemän uutta tartuntaa todettu maanantain jälkeen

Pieksämäellä on maanantain jälkeen todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Osa sairastuneista oli jo asetettu karanteeniin ja yhdestä tartunnasta jäljitystyö siirtyi toiselle paikkakunnalle, koska sairastunut on liikkunut siellä. Osa tartunnoista on tullut paikkakunnan ulkopuolelta. Tartunnoista tuli Pieksämäelle vain yksi uusi karanteeni. Julkisia altistumispaikkoja ei tiettävästi ole. Essoten koronanyrkki päätti eilen siirtää koko Essoten alueen koronaviruksen leviämisalueeksi.... Lue lisää

Ajankohtaista / 14.12.2021

Kulttuurilla edistetään Pieksämäen asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia!

TEAviisari on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä työväline, joka kuvaa aktiivisuutta kunnassa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunnat saavat tietoa omasta tilanteestaan ja voivat näin tarkastella omaa tilannettaan suhteessa koko maahan tai vastaaviin kuntiin. Tänä vuonna tarkastelussa ollut kulttuuriteema nosti Pieksämäen lähes täydellisiin pisteisiin marraskuussa julkaistuissa tuloksissa.   Tiesitkö muuten, että Pieksämäen 4. ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 13.12.2021

Pieksämäellä on viikonlopun aikana todettu seitsemän uutta koronatartuntaa

Pieksämäellä todettiin viikonlopun aikana seitsemän uutta koronatartuntaa. Kuusi sairastuneista oli jo asetettu karanteeniin. Uusia karanteeneja määrättiin näistä tartunnoista 11. Julkisia altistumispaikkoja ei tiettävästi ole. Tartuntojen määrä on Essoten alueella ollut viime viikolla suurin koko syksyn aikana, mikä kertoo sen, että tauti liikkuu ja tarttuu hyvin helposti. – Tilanne on hyvin huolestuttava. Terveydenhuollon kantokyky arveluttaa,... Lue lisää

Ajankohtaista / 13.12.2021

Tiedote: Poleenissa ei koronapassia käytössä vielä

Itä-Suomen AVI:n koronarajoitukset astuvat voimaan tänään 13.12.2021, ja ne ovat käytössä 27.12.20221 asti ellei koronatilanne muutu. Poleenin salissa kaikille on istumapaikat. Koronapassi ei ole vielä käytössä. Suosittelemme yleisöllemme kasvomaskin käyttöä. Käsidesiä on tarjolla Poleenin aulassa. Huomioithan myös turvavälit muihin asiakkaisiin. Tulethan vain terveenä Poleenin tapahtumiin. Tervetuloa! Lue lisää

Valmiit kaavat / 13.12.2021

Asemakaava: LINNATIE 20-22 ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNATIE 20-22 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 13.12.2021 § 112 Linnatie 20-22 asemakaavan muutoksen. Päätös on tullut lainvoimaiseksi 27.1.2022. Asemakaava laaditaan Pieksämäen kaupungin Naarajärven taajaman länsiosassa sijaitsevalle teollisuusalueelle. Alue on noin kahdeksan kilometrin päässä ydinkeskustasta. Suunnittelualue käsittää kiinteistö 593-402-9-110 ja osa kiinteistöstä 593-435-9-103. Alue rajautuu Linnatiehen, Lampitiehen, Jyväskyläntiehen, Vilhulantiehen, Sirutiehen sekä kortteleita 408... Lue lisää