Kirjoittaja Elisa Kaasinen

Ajankohtaista / 30.12.2021

Keskiviikon jälkeen Pieksämäellä ilmennyt kuusi uutta koronavirustartuntaa – Aluehallintovirastolta rajoituksia liittyen mm. yleisötilaisuuksiin ja aikuisten liikuntaan

Pieksämäellä on todettu keskiviikon jälkeen kuusi uutta koronavirustartuntaa ja asetettu kymmenen henkilöä karanteeniin. Sunnuntaille on avattu ylimääräinen mahdollisuus käydä koronavirustesteissä. Täältä löydät ohjeet koronavirustestiin hakeutumiseen. Itä-Suomen Aluehallintovirasto on antanut uusia koronaepidemiaan liittyviä rajoituspäätöksiä. Tilanne on heikentynyt alueella voimakkaasti, jonka vuoksi yli 50 henkilön sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään ajalla 31.12.2021... Lue lisää

Ajankohtaista / 29.12.2021

Pieksämäellä viisi uutta koronavirustartuntaa – useita asetettu karanteeniin

Pieksämäellä on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, joihin liittyen on asetettu 24 henkilöä karanteeniin. Pieksämäen Prismassa on voinut altistua koronavirukselle 23.12. klo 16.00-16.30. Koronavirustestiin kannattaa hakeutua, jos ilmenee koronavirusinfektioon viittaavia oireita. Tartuntojen hallitsemiseksi on tärkeää pitää huolta käsihygieniasta, turvaväleistä sekä maskin käytöstä. Koronavirustestiin kannattaa hakeutua vähäisistäkin oireista ja ylimääräisiä kontakteja on suotavaa välttää. Lue lisää

Ajankohtaista / 27.12.2021

Viikonlopun aikana Pieksämäellä todettiin kolme uutta koronatartuntaa – ylimääräisiä kontakteja suositellaan vältettävän

Joulun aikana Pieksämäellä todettiin kolme uutta koronatartuntaa ja kuusi henkilöä asetettiin karanteeniin. Paikkakunnalle oli järjestetty sunnuntaille koronanäytteenottoa, mutta testeissä kävi kuitenkin vähän ihmisiä. On erittäin tärkeää huolehtia huolellisesta käsihygieniasta, turvaväleistä ja käyttää maskia. Omaa oloa kannattaa tarkkailla ja hakeutua koronatestiin vähäisistäkin oireista. Tilanne koko Suomessa on huolestuttava ja koronakoordinaatioryhmä suosittelee hätäjarrumekanismin periaatteen mukaisesti, että... Lue lisää

Ajankohtaista / 23.12.2021

Pieksämäellä todettu kaksi uutta tartuntaa ja yksi karanteeni – julkisten altistumispaikkojen listaa päivitetty

Edellisen tiedotteen jälkeen on todettu 2 tartuntaa, joista yksi altistunut karanteeniin. Julkisten altistumispaikkojen listaa on päivitetty ja koronavirukselle on voinut altistua 18.12. Uimahallissa klo 17-17.30 (saunatilat ja uimahallin puoli). Mahdollisesti altistuneita henkilöitä kehotetaan tarkkailemaan oireita ja hakeutumaan testiin lievistäkin oireista. Joulua suositellaan vietettävän oman lähipiirin kesken, huolellisesta käsihygieniasta ja turvaväleistä huolehtien. Mikäli tapaa suuremman... Lue lisää

Ajankohtaista / 22.12.2021

Avustukset ja apurahat haettavissa alkuvuodesta

Toiminta-avustukset ja apurahat Myönnetään pieksämäkeläisille tai Pieksämäellä toimintaa harjoittaville kulttuurin parissa toimiville yhdistyksille sekä apurahoja yhteisöille, ryhmille ja yksityisille taiteenharjoittajille liikuntajärjestöille nuorisotoimintaan (esim. nuorisoyhdistyksille tai nuorisoryhmille) yhdistyksille ja yhteisöille, joiden kotipaikka ja toiminta ovat Pieksämäellä tai joiden säännöllinen toiminta sijoittuu Pieksämäelle Lisätietoja: Kulttuuri – Tiina Silvast-Törrönen, tiina.silvast-torronen@pieksamaki.fi, 044 388 3413 Liikunta – Antti Nousiainen,... Lue lisää

Blogi / 21.12.2021

Hyvällä yhteistyöllä menestyvien kuntien joukkoon

Valtuuston viimeisessä kokouksessa hyväksyttiin alkaneen valtuustokauden strategia. Valtuutettujen puheenvuoroissa kiiteltiin strategiaprosessia, jonka aikana asukkailla, päättäjillä ja eri sidosryhmillä on ollut mahdollisuus osallistua sekä tulla kuulluiksi. Kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyssä strategialuonnokseen tuli vain vähäisiä muutoksia. Ne paransivat osaltaan strategian antamaa viestiä. Muotoilut koskivat esteettömyyden sekä laaja-alaisen kaupungin kylien ja maaseudun huomioimista. Strategioita pystytään laatimaan ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 20.12.2021

Pieksämäellä arki sujahtaa turvallisesti raiteilleen – tutustu kaupungin uuteen strategiaan 2022-2030

Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden strategian 13.12.2021, jossa on määritelty strategiset päämäärät vuoteen 2030 ja valtuustokautta koskevat tavoitteet vuoteen 2025. Strategisina päämäärinä vuoteen 2030 ovat kestävä kuntatalous, palvelujen tarjoaminen keskustassa ja kylillä, viihtyisien asuinympäristöjen kehittäminen sekä asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen. Lue koko strategia tästä.   Lue lisää

Ajankohtaista / 14.12.2021

Kulttuurilla edistetään Pieksämäen asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia!

TEAviisari on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä työväline, joka kuvaa aktiivisuutta kunnassa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunnat saavat tietoa omasta tilanteestaan ja voivat näin tarkastella omaa tilannettaan suhteessa koko maahan tai vastaaviin kuntiin. Tänä vuonna tarkastelussa ollut kulttuuriteema nosti Pieksämäen lähes täydellisiin pisteisiin marraskuussa julkaistuissa tuloksissa.   Tiesitkö muuten, että Pieksämäen 4. ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 13.12.2021

Tiedote: Poleenissa ei koronapassia käytössä vielä

Itä-Suomen AVI:n koronarajoitukset astuvat voimaan tänään 13.12.2021, ja ne ovat käytössä 27.12.20221 asti ellei koronatilanne muutu. Poleenin salissa kaikille on istumapaikat. Koronapassi ei ole vielä käytössä. Suosittelemme yleisöllemme kasvomaskin käyttöä. Käsidesiä on tarjolla Poleenin aulassa. Huomioithan myös turvavälit muihin asiakkaisiin. Tulethan vain terveenä Poleenin tapahtumiin. Tervetuloa! Lue lisää

Ajankohtaista / 07.12.2021

Yhes.esavo.fi – löydä oman kunnan ja Etelä-Savon yhdistykset

Tiesitkö että, Etelä-Savossa on yli 3000 yhdistystä ja järjestöä, jotka pyörittävät valtavan määrän toimintaa ja tuottavat hyvää elämää? YhES on perustettu, jotta yhdistykset voisivat tuoda esiin omaa toimintaa, harrasteryhmiä, tapahtumia tai hakea tiloja toimintaan. Yhdistykset voivat viedä ja päivittää itse tietojaan sivustolla. Sivuston käyttö on ilmaista. Jos olet mukana yhdistyksessä – tuo toimintanne, ryhmänne,... Lue lisää

1 24 25 26