Ajankohtaista

Ajankohtaista / 03.09.2022

Onnistunut muuttajatapahtuma alueen uusille asukkaille – samalla muistettiin Petri Poikolaista

Pieksämäelle muuttaneille järjestettiin muuttajatapahtuma tänään 3.9.2022, jossa uudet asukkaat pääsivät tutustumaan tarkemmin paikkakuntaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, joita olivat esittelemässä matkailun, yrityspalveluiden, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen väki ja esimerkiksi myös nuorisotoimi. Osallistujilla oli myös mahdollisuus osallistua kiertoajeluille, jossa oppaana toimi Farmistakin tuttu Terho Häkkinen. Pieksämäki sai kiitosta mukavana ja viihtyisänä asuinpaikkana. Tilaisuudessa muistettiin myös pieksämäkeläislähtöistä... Lue lisää

Ajankohtaista / 30.08.2022

Neuvolassa avoimet ovet satavuotisen matkan kunniaksi!

Pieksämäen neuvolassa juhlitaan torstaina 15.9.2022 klo 14.00–18.00 sillä neuvola täyttää huimat sata vuotta. Neuvolassa on tuolloin avoimet ovet, jolloin asukkaat pääsevät tutustumaan palveluihin ja työntekijöihin. Tiedossa on mm. kasvomaalausta, leluneuvola, terveysneuvontaa sekä yleisesti palveluihin tutustumista. Lapset voivat ottaa mukaan oman, terveystarkastusta vaativan lelun. Lue lisää

Ajankohtaista / 25.08.2022

Espanjalainen Xanthin Quidet metallialan opissa Pieksämäellä

Heinäkuun alussa Espanjasta kotoisin oleva Xanthin Quidet saapui Pieksämäelle vaihto-opiskelujaksolleen. Hän työskentelee vaihtojaksonsa aikana pieksämäkeläisessä JN Quality Expert Oy yrityksessä. Quidet on kotoisin Barcelonan lähistöllä sijaitsevasta pienestä kylästä. Hän opiskelee Barcelonassa Institut Jaume Mimóssa metallialan opintoja, 2D ja 3D suunnittelua sekä työnjohtamista. Vaihtojakson aikana hänen työtehtäviinsä on kuulunut esimerkiksi asennusohjeiden suunnittelu, kokoonpanotyöt, koneistus ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 25.08.2022

Tuulivoima Pieksämäellä-yleisötilaisuudet

Pieksämäen kaupunki selvittää tuulivoimatuotantoon soveltuvia alueita. Laadittavan selvityksen tuloksia hyödynnetään seuraavassa vaihemaakuntakaavassa ja kaupungin tuulivoiman yleiskaavoituksessa. Kaupunki järjestää kaksi yleisötilaisuutta aiheesta kiinnostuneille. Keskiviikkona 7.9. klo 17-19 Kanttila, Vilhulantie 5, 76850, Naarajärvi Torstaina 8.9. klo 17-19 Peiposjärven Seurantalo, Peiposjärventie 1669, 77430, Siikamäki Ohjelmassa on kaupungin katsaus, selvitystä laativan konsultin esittely ja keskustelua. Tervetuloa! Lue lisää

Ajankohtaista / 22.08.2022

Kaupunki muistaa arvostettua lentopallolegendaa järjestämällä suruliputuksen

Kymmenen suomenmestaruutta, yksitoista Suomen cupin voittoa, liikuntaneuvoksen arvonimi ja valinta Valmentajien Kunniagalleriaan sekä Suomen Lentopallon Hall of Fameen. Tämän kaiken saavutti legendaarinen lentopallovalmentaja ja tunnettu pieksämäkeläinen Reino ”Renne” Kosonen, joka menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 3.8.2022. Lentopalloilijana hän pelasi 16 miesten maaottelua ja osallistui EM-lopputurnaukseen 1963, jossa hänet valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi. Mestaruuksia hän voitti valmentajana... Lue lisää

Ajankohtaista / 22.08.2022

Ei mikä tahansa kesätyöpaikka – ”nuorten on tärkeää saada kokeilla erilaisia ammatteja, jotta oma mieleinen voisi joukosta löytyä”

On tullut Ei mikä tahansa kesätyöpaikka –artikkelisarjamme viimeisen artikkelin vuoro. Olethan jo muistanut tutustua Emman ja Laurin sekä Ainon ja Anssin kesätyökokemuksiin Pieksämäen kaupungilla? Tähän artikkeliin kokemuksistaan kertoo viestinnässä työskennellyt kesäsomettaja Sajra. Työssä oppi uutta Sajra, kaupungin viestinnän kesätyöntekijänä – kesäsomettajana – toiminut, lukioon suuntaava iloinen tyttö aloitti äskettäin Pieksämäen lukiossa opiskelun. Hänen työhönsä kuului mm. sosiaalisen median postausten... Lue lisää

Ajankohtaista / 22.08.2022

Pieksämäen terveysasema tiedottaa – uutena palveluna NEUVO, sivuterveysasemien toiminta jatkuu kesän jälkeen ja muuta ajankohtaista

Pieksämäen pääterveysaseman pääaulaan avautuu maanantaina 29.8.2022 ilman ajanvarausta toimiva sairaanhoitajan neuvonta (NEUVO). Neuvo on tarkoitettu asiakkaan nopeiden ja lyhyiden asioiden hoitoon, samalla on mahdollisuus saada terveyteen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Neuvossa asiakas kohtaa hoitotyön ammattilaisen kasvotusten. Sairaanhoitaja ottaa asiakkaita vastaan vuoronumerolla saapumisjärjestyksessä pääaulan huoneessa numero 1. Neuvo on avoinna arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 8.00–9.00... Lue lisää

Ajankohtaista / 19.08.2022

Sopimuspalokuntaviikkoa vietetään ensimmäistä kertaa 22.–28.8.2022

Sopimuspalokuntaviikkoa vietetään 22.–28.8. ensimmäistä kertaa Suomessa. Sopimuspalokuntaviikon tarkoituksena on tuoda esille sopimuspalokuntalaisuutta ja madaltaa kynnystä liittyä sopimuspalokuntaan. Etelä-Savon pelastuslaitos tukee alueensa palokuntien ohjelmajärjestelyitä kattamalla niistä syntyvät kulut. Etelä-Savosta seitsemän sopimuspalokuntaa järjestää yleisölle suunnattua ohjelmaa viikon aikana. Nämä palokunnat ovat Hiirola, Miekkoniemi, Mikkelin VPK, Otava, Punkaharju, Savonranta ja Sulkava. Osa niistä tarjoaa avoimet ovet paloasemalle... Lue lisää

Ajankohtaista / 18.08.2022

Rantatontti Tahintie 50 on asetettu myyntiin

Pieksämäen kaupunki myy asuinpientalotontin Pieksämäen kaupungin Tahiniemen kaupunginosasta Pieksäjärven rannasta. Tontin pinta-ala on 4347 m2 ja rakennusoikeus 500 kem2. Lisäksi tontille saa rakentaa pohja-alaltaan enintään 30 m2 suuruisen talousrakennuksen vähintään 10 metrin päähän rannasta. Tontille tulee rakentaa vähintään yksi asuntoinen asuinrakennus, asemakaava mahdollistaa tontille enintään kolmen asunnon rakentamisen. Rakennuspaikan osoite on Tahintie 50 (Pieksämäki). Tontti sijaitsee... Lue lisää