Ajankohtaista

Ajankohtaista / 16.04.2021

Koronatilanne rauhallinen koko Essoten alueella – rajoituksien lieventämistä pohditaan ensi viikolla

Koronatilanne on pysynyt Pieksämäellä edelleen hyvin rauhallisena. Parin viikon takaisista tartunnoista ei tullut jatkotartuntoja ja karanteenit ovat päättyneet. Koko Essoten alueella tautitilanne näyttää tällä hetkellä rauhoittuneen ja mahdollisista rajoituksien lievennyksistä keskustellaan ensi viikolla koronanyrkissä. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan päätöksien jälkeen. Vaikka tilanne on hyvä, tulee silti huolehtia turvaväleistä, kasvomaskin käytöstä sekä hyvästä käsihygieniasta. Ohjeistuksia noudattamalla... Lue lisää

Ajankohtaista / 15.04.2021

Väylävirasto poistaa puita Naarajärven ja Selkiön välisellä alueella huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana

Väylävirasto poistaa riskipuita Pieksämäellä Naarajärven ja Selkiön välisellä alueella huhtikuun ja heinäkuun 2021 välisenä aikana. Puita poistetaan Pieksämäen kaupungin, yksityisten maanomistajien ja Väyläviraston omistamilta alueilta. Rautatien molemmin puolin on 30 metrin suoja-alue, jolla puusto tai kasvillisuus pidetään matalana. Puuston poistolla varmistetaan turvallinen liikennöinti. Rautatielle kaatuvat puut aiheuttavat turvallisuusriskin lisäksi merkittävää haittaa liikenteelle ja pahimmillaan... Lue lisää

Ajankohtaista / 13.04.2021

Uusia rokotusaikoja varattavissa sähköisesti ja lisää ryhmiä avataan torstaina 15.4.

Tänään 13.4. avautui sähköinen ajanvaraus kaikille yli 65-vuotiaille. Rokotteena on AstraZenecan rokote. Mikäli kuulut riskiryhmään, voit odottaa riskiryhmien ajanvarauksen alkamista ja varata ajan sitä kautta, jolloin jolloin rokote on BioNTech-Pfizerin Comirnaty tai Moderna. Jos et halua ottaa AstraZenecan rokotetta, mutta et kuulu riskiryhmiin, saat rokotteen myöhemmin laajamittaisessa koko väestön kattavassa rokotuksessa. Torstaina 15.4. aukeaa... Lue lisää

Ajankohtaista / 07.04.2021

Pieksämäellä on todettu yksi uusi koronatartunta – joitakin lievennyksiä rajoituksiin

Pieksämäellä on todettu yksi uusi koronatartunta. Sairastunut oli jo asetettu karanteeniin ja mahdollisia altistumisia ei ole tapahtunut. Essoten linjauksen mukaan etäopetuksessa olevat oppilaitokset sekä Seutuopisto siirtyvät lähiopetukseen 12.4. alkaen. Seutuopiston liikuntakurssit eivät siirry lähiopetukseen. Lähiopetuksessa tulee huomioida turvallisuus: käyttää maskia, noudattaa turvavälejä sekä huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta voidaan aloittaa 10 hengen rajoituksella... Lue lisää

Ajankohtaista / 01.04.2021

Pieksämäellä todettu neljä uutta koronatartuntaa – Pääsiäisenä on ehdottoman tärkeää noudattaa määräyksiä ja suosituksia

Pieksämäellä on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Tartunnoista kolme on todettu päiväkoti-ikäisillä ja sitä nuoremmilla lapsilla. Altistuneet ovat tiedossa ja heidät asetetaan karanteeniin. Kaikki karanteeniin asetetut testataan ennen karanteenin päättymistä. Tartuntojen alkuperä on todennäköisesti maakunnan ulkopuolella. Vaikka koronatartuntojen määrät ovat olleet tällä viikolla hienoisessa laskussa, on tärkeää muistaa, että tilanne voi muuttua nopeasti. – Pääsiäisenvietossa... Lue lisää

Ajankohtaista / 30.03.2021

Koronarokotuksien ajanvaraus alkaa 70 vuotta täyttäneille sekä yli 65-vuotiaille riskiryhmä 1:een kuuluville henkilöille

Sähköinen ajanvaraus 70 vuotta täyttäneille alkaa torstaina 1.4. klo 16.00. Rokotteena on Pfizerin ja Modernan koronarokotteet. Sähköiseen ajanvaraukseen tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Ajanvaraus löytyy osoitteesta https://sote.easiointi.fi/pieksamaki-te/easiointi/app?lang=fi&view=. Sähköisestä ajanvarauksesta ajan voi varata vain itselleen. Tiistaina 6.4. avataan puhelinajanvaraus kaikille 70 vuotta täyttäneille sekä samassa taloudessa asuville omaishoitajille. Ajanvarausnumero 015 788 4430 on avoinna ti-pe 9-13 ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 25.03.2021

Yläkoulu siirtyy lähiopetukseen 29.3. alkaen – muut rajoitukset säilyvät toistaiseksi ennallaan

Essoten alueella vallitsevan koronatilanteen vuoksi Pieksämäelläkin pidetään voimassa aiemmin ilmoitetut rajoitukset ja suositukset: Kaupungin omistamat liikuntatilat sekä nuorisotila pysyvät suljettuina Kokoontumisrajoitus edelleen 6hlöä Toisen asteen opetus jatkaa etäopetuksessa 11.4. saakka Seutuopisto jatkaa etäopetuksessa toistaiseksi 2007 syntyneiden harrastustoiminta on tauolla 5.4. asti, asiaa käsitellään uudelleen ensi viikolla Aikuisten harrastustoiminta pysyy keskeytettynä toistaiseksi Etätyötä suositellaan tehtäväksi... Lue lisää

Ajankohtaista / 24.03.2021

Nuorten liikuntaneuvonnassa hyviä tuloksia Pieksämäellä

Diak on kehittänyt Pieksämäelle nuorten liikuntaneuvonnan toimintamallia. Mallia on rakennettu 2018 – 2021 aikana toteutetun Tsemppaa hyvä fiilis -hankkeen kautta. Kyse on intensiivisestä liikuntaneuvonnasta, jossa nuori saa yksilöohjausta tarpeensa mukaan ja, jossa tehdään monialaista yhteistyötä. Kehittämishankkeen tuloksena on havaittu, että liikuntaneuvonta lisää huomattavasti nuorten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Hankkeessa tutkittiin tarkasti toiminnan vaikuttavuutta sekä... Lue lisää

Ajankohtaista / 24.03.2021

Pieksämäellä yhteensä viisi uutta koronatartuntaa viimeisen kahden päivän aikana – sairastuneet olivat jo karanteenissa ennen tartuntojen toteamista

Eilisen Essoten (https://www.essote.fi/tilannekuva-uusia-koronatartuntoja-loytyi-14-essoten-alueelta/) tiedottaman kahden uuden tartunnan jälkeen Pieksämäellä on tänään todettu kolme uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet olivat karanteenissa ennen tartunnan toteamista. Tämän päivän tartunnoista kaksi liittyy Pieksämäen viime viikkoiseen tartuntaketjuun, ja kolmas tartunta liittyy Mikkelin tunnettuihin tartuntaketjuihin. Viime viikolla todetuissa maakunnan ulkopuolelta tulleissa tartuntaketjuissa epäillään olevan yhteyksiä koronan brittimuunnosketjuihin Keski-Suomessa. Karanteenissa ja... Lue lisää

Ajankohtaista / 22.03.2021

Pieksämäellä todettu yksi uusi koronavirustartunta – sairastunut henkilö oli jo karanteenissa

Pieksämäellä viikonloppuna todettu tartunta liittyi viime viikolla todettuihin tartuntoihin ja henkilö oli jo määrätty karanteeniin. AstraZenecan rokotustauko ei vaikuta Pieksämäen koronarokotusten ajanvarauksiin. Kaikille AstraZenecan rokotteelle ajan varanneille on saatu järjestettyä Pfizerin tai Modernan rokote, eikä ajanvarauksia tarvinnut siirtää. Tällä hetkellä Pieksämäellä koronarokotuksiin voi varata ajan 75 vuotta täyttänyt ja hänen samassa taloudessa asuva omaishoitaja... Lue lisää