Ajankohtaista

Ajankohtaista / 16.02.2022

Niinimäen tuulivoimahankkeen rakennusluvat

Niinimäen tuulivoimahankkeen rakennuslupahakemusasiakirjat lausuntoineen ovat vireillä MRL § 132 ja 133 mukaisesti. Rakennuslupakäsittely pyritään saamaan valmiiksi maaliskuun 2022 aikana. Lue lisää

Ajankohtaista / 09.02.2022

Pieksämäellä hieman enemmän koronatartuntoja kuin edellisellä viikolla, Essotelta uusia suosituksia kontaktien vähentämiseksi

Pieksämäellä on todettu tällä viikolla hieman enemmän koronatapauksia kuin edellisellä viikolla. Sairaalahoidossa on kaksi henkilöä, jonka vuoksi osastolla on tällä hetkellä vierailukielto. Perhealtistumistapauksissa suositellaan edelleen etätyötä ja etäkoulua. Kontaktien vähentämiseksi uusia suosituksia Essotelta Tiistaina kokoontunut alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi Essoten tilanteen vakavaksi. Tällä viikolla maanantain ja tiistain aikana on todettu yhteensä jo 415 uutta tartuntaa.... Lue lisää

Ajankohtaista / 08.02.2022

Pieksämäen kaupungin teknisen toimen palautepalvelu on julkaistu

Pieksämäen kaupungin tekninen toimi on 8.2.2022 ottanut käyttöön palautepalvelun, jonka kautta kuntalaiset voivat antaa palautetta heitä askarruttavissa asioissa. Palvelu on yksinkertainen ja sitä käytettäessä ei tarvitse tietää, kenelle palaute pitäisi kohdistaa. Riittää, että tietää palautteen tyypin, sen avulla palvelu osaa ohjata palautteen oikealle asiasta vastaavalle työntekijälle. Voit lisätä palautteeseesi halutessasi myös liitteen ja sijainnin.... Lue lisää

Ajankohtaista / 07.02.2022

Ota kantaa kaupungin turvallisuussuunnitelmaan!

Kaupunki on päivittänyt turvallisuussuunnitelmansa yhteistyössä pelastuslaitoksen, poliisin, seurakunnan ja oman kaupungin hallintokuntien kanssa. Suunnitelman taustalla on vaikuttanut myös turvallisuuskysely, jonka tiedonkeruu tapahtui kaupungin verkkosivuilla 17.10.–7.11.2021. Myös kaupungin asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmaan! Lähetä kommenttisi tai kehittämisehdotuksesi viimeistään 25.2.2022 klo 15 osoitteeseen viestinta@pieksamaki.fi. Katso turvallisuussuunnitelma 2022–2025. Lue lisää

Ajankohtaista / 03.02.2022

Itä-Suomen aluehallintovirasto kevensi kokoontumisrajoituksia

Eilen Itä-Suomen aluehallintovirasto päätti keventää yleisötilaisuuksiin kohdistuvia rajoituksia alueella. Päätös astui voimaan välittömästi ja se kumosi aiemmin tehdyn yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskeneen päätöksen. Päätös on voimassa 2.2.2022–20.2.2022. Tällä hetkellä Itä-Suomen alueella voi järjestää yleisötilaisuuksia ilman asiakasmäärän rajoitusta, jos kaikille osallistujille on osoitettu nimikoitu tai numeroitu istumapaikka. Yli 100 henkilön tilaisuuksissa, joissa kaikille osallistujille... Lue lisää

Ajankohtaista / 02.02.2022

Pieksämäellä koronatilanne ennallaan, Essoten koronanyrkki antoi suosituksensa alueelle

Pieksämäellä koronatilanne on pysynyt suhteellisen samanlaisen kuin menneinä viikkoina. Positiivisia koronatestituloksia ilmenee edelleen päivittäin. Palvelukoti Kivitaskussa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta 24.1.2022, jonka jälkeen koko henkilökunta ja asukkaat on testattu kahdesti. Tartunta on todettu nyt viidellä asukkaalla ja kuudella henkilökunnan jäsenellä. Asiasta on informoitu omaisia ja vierailukielto Kivitaskussa jatkuu. Myös varotoimet on otettu käyttöön ja siivousta... Lue lisää

Ajankohtaista / 02.02.2022

Millainen on sinun Pieksämäkesi? – vastaa kyselyyn ja kehitä elämäsi asemapaikkaa!

Millainen on sinun Pieksämäkesi? Mitä mielikuvia ja ajatuksia kotikaupunkisi sinussa herättää? Tällä viikolla käynnistyi vetovoimatutkimus, jossa arvioidaan seutukaupunkien vetovoimaisuutta ja imagoa. Kyselyssä arvioit mm. kotikaupunkisi vetovoimaisuutta ja imagoa. Lomakkeen täyttämiseen kuluu noin 5 minuuttia. Ole sinäkin mukana kehittämässä Pieksämäkeä – elämäsi asemapaikkaa! Vastaa kyselyyn tästä! Lisätietoja: Yritysneuvoja Ritva Tissari-Ylönen, ritva.tissari-ylonen@pieksamaki.fi Viestintäsihteeri Elisa Kaasinen, elisa.kaasinen@pieksamaki.fi Tutkimusoperaattori Ville... Lue lisää

Ajankohtaista / 02.02.2022

Väliaikaisessa valmistelutoimielimessä oli esillä aluevaltuuston ensimmäinen kokous ja erityisesti hallintosääntö

Etelä-Savon hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin (vate) tutustui myös osallisuuden valmisteluun ja valmisteli vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston perustamista. Väliaikainen valmistelutoimielin valmistelee aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa käsiteltävät asiat. Aluevaltuuston ensimmäinen kokous pidetään 1.3.2022 klo 12 etäkokouksena. Ensimmäinen, uuden toimielimen kokous on historiallinen tapahtuma. Vate kokoaa asialistan ja tekee esitykset aloittavalle aluevaltuustolle, väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Saara Tavi Aluevaltuusto päättää ensimmäisessä... Lue lisää

Ajankohtaista / 28.01.2022

Lapsiperheiden näkemyksiä ja kokemuksia kaivataan – vastaa arviointikyselyyn!

Vastaa, vaikuta ja voita! Osana Etelä-Savon perhekeskustoiminnan seurantaa ja arviointia halutaan kuulla lapsiperheiden näkemyksiä ja kokemuksia lapsiperheiden palveluista, kohtaamisesta, varhaisesta tuesta jne. Käytä hetki ja vastaa perheille suunnattuun arviointikyselyyn täällä: https://link.webropol.com/s/perheidenkysely2022 Vastausaikaa on helmikuun 2022 loppuun saakka. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan kaksi perhelippua Visulahteen (sis. sisäänpääsy huvi- ja vesipuisto Dinosauriaan, sisähuvittelupuisto Hyperdinoon ja... Lue lisää